Big Brotherista tutut Paul Puolakka ja Toni Haste sekä Miss Plastic -kilpailuista tutut kaunottaret villitsivät yleisöä bilekiertueella.
Kohukaunotar Anne-Mari Bergin järjestämällä bilekiertueella on ollut hänen mukaansa ajoittain varsin raisu meininki.
– Kun kundit ovat vetäneet kilpailuja, vaatteita on lentänyt lavalle, ja kyllä me kaikki olemme saaneet osaksemme lähestymisyrityksiä. Mutta sehän on vain positiivista, Anne-Mari naureskelee.
Illan ohjelmaan on kuulunut poikien ja Anne-Marin juontamien ohjelmanumeroiden lisäksi Miss Plastic -kisoista tuttujen kaunottarien seksikkäät poseeraukset lavalla paljastavissa asuissa.
Mukana olivat Miss Plastic -tittelistä luopunut Johanna Rönnberg, kaksi finalistia Pia Sarkkinen ja Johanna Kärki.
Etenkin naisyleisö on Anne-Marin mukaan lämmennyt Paulista ja Tonista, jotka ovat saaneet kirjoitella nimikirjoituksia rintoihin.
– Paul oli myös juontajana yllättävän hyvä. Hänellä voi varmasti olla jatkossakin kysyntää viihdealalla, mikäli hän haluaa sitä tehdä. Toni taas on juontajana jo ihan ammattilainen. Olemme tutustuneet nyt paremmin, sillä mehän olemme sukuakin.
(MTV3)