BBC: Houstonin kuolemassa ei epäillä henkirikosta

Laulaja Whitney Houston Hanoverissa, Saksassa 16.5.2010.
Laulaja Whitney Houston esiintyi Hanoverissa, Saksassa toukokuussa 2010.
Julkaistu 13.02.2012 14:34(Päivitetty 16.02.2012 03:16)

Laulajatähti Whitney Houstonin kuolemassa ei epäillä henkirikosta, kertoo brittiläinen yleisradioyhtiö BBC.

Losangelesilaisen kuolemansyytutkijan mukaan kuolemaan ei näytä liittyvän rikosta. Houstonin ruumiista ei ole löytynyt merkkejä fyysisestä traumasta.

Kuolemansyytutkija lisää, ettei mitään kuolemansyytä suljeta kuitenkaan pois ennen kuin mahdollisista myrkyistä kehossa kertovien toksikologisten testien tulokset ovat tulleet.

Houston löydettiin kuolleena kylpyammeesta hotellihuoneessa Los Angelesissa lauantaina.

Poliisin pyynnöstä kuolemansyytutkinnasta ei kerrota enempää tietoja julkisuuteen.

(MTV3)

BBC:n uutinen

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat