Zelenskyi kertoi tavanneensa William Burnsin useita kertoja tätä ennen, mutta tapaamisista kerrotaan ani harvoin julkisesti.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kertoi lauantaina tavanneensa Yhdysvaltain keskustelutiedustelupalvelun CIA:n väistyvän johtajan William Burnsin Ukrainassa.
– Olemme tavanneet useita kertoja sodan aikana, ja olen kiitollinen hänen avustaan. Normaalisti tällaiset tapaamiset pidetään julkisuudelta piilossa, Zelenskyi sanoi.
Kaksikon edellinen tapaaminen, josta kerrottiin julkisuudessa, oli viime vuoden puolivälissä. Tuolloin yhdysvaltalaisviranomaiset kertoivat Burnsin piipahtaneen salaa Ukrainassa.
Burns ja Zelenskyi tapasivat vain kuukautta ennen kuin Yhdysvaltain tuleva presidentti Donald Trump astuu virkaansa.
Trump on uhonnut päättävänsä sodan Ukrainassa nopeasti, mikä on saanut Ukrainan pelkäämään, että maa pakotetaan rauhaan Venäjään suosivilla ehdoilla.