Ensimmäinen ulkomaankeikka päättyi kuolemaan: Viisi brittibändin jäsentä kuoli Ruotsissa

h_52585276
Thoisa siltaonnettomuus tapahtui toissa yöllä Ruotsin Södertäljessä.
Julkaistu 14.02.2016 12:14(Päivitetty 14.02.2016 14:04)

MTV UUTISET

Uutiskanava BBC uutisoi viiden Britannian kansalaisen kuolleen Ruotsissa eilen sattuneessa siltaonnettomuudessa. Asian on varmistanut Britannian ulkoministeriö.

Onnettomuus tapahtui toissa yöllä Ruotsin Södertäljessä. Uhrien auto syöksyi avatulta nostosillalta veteen. Auto ilmeisesti ajoi siltapuomien läpi.  Auto putosi ainakin 25 metriä. 

0:26img

Menehtyneistä kolme löydettiin autosta tai sen läheisyydestä yön aikana, kertoo Aftonbladet.

Sukeltajat löysivät kaksi uhria lisää iltapäivällä. Kaikki kuolleet olivat miehiä, jotka olivat syntyneet vuosina 1983–1996.

Britannian ulkoministeriö on ollut tänään yhteydessä Ruotsin viranomaisiin ja on ilmaissut tukensa uhrien omaisille.

Uhrien epäillään olevan brittiläisen indiebändin Viola Beachin jäseniä. Yhtye oli viikonloppuna keikalla Ruotsissa.

Ruotsi oli heidän ensimmäinen ulkomaankeikkansa. Yhtyeen debyyttisingle ilmestyi viime vuonna.  

Warringtonista lähtöisin olevan bändin jäsenet olivat Kris Leonard, River Reeves, Tomas Lowe ja Jack Dakin. Mediatietojen mukaan viides kuollut olisi ollut yhtyeen manageri.

Yhtyeen Facebook-sivuille on kirjoitettu jo lukuisia surunvalitteluita.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat