Viisi Britannian kansalaista on kuollut Ruotsissa eilen sattuneessa siltaonnettomuudessa. Asian on varmistanut Britannian ulkoministeriö.
Kuolleiden epäillään olevan brittiläisen Viola Beach -yhtyeen jäseniä sekä heidän managerinsa. Kaikki kuolleet olivat miehiä, jotka olivat syntyneet vuosina 1983–1996.
Yhtye oli viikonloppuna keikalla Ruotsissa. Kyseessä oli heidän ensimmäinen ulkomaankeikkansa. Yhtyeen debyyttisingle ilmestyi viime vuonna.
Menehtyneistä kolme löydettiin autosta tai sen läheisyydestä yön aikana. Sukeltajat löysivät kaksi uhria lisää eilen iltapäivällä.
Onnettomuus tapahtui toissa yöllä Ruotsin Södertäljessä. Uhrien auto syöksyi avatulta nostosillalta veteen. Auto ilmeisesti ajoi siltapuomien läpi. Auto putosi ainakin 25 metriä.
Uutiskanava BBC on haastatellut silminnäkijöitä, jotka todistivat Nissan Qashqai -merkkisen auton syöksyä veteen.
Kohdassa, jossa autojen pitäisi pysähtyä sillan noston ajaksi, on ruotsalaisviranomaisten mukaan sekä varoitusmerkkejä että -valoja. Turman aikaan paikalla oli myös muita autoilijoita pysähtyneinä.
Silminnäkijöiden mukaan auto ajoi heidän ohitsensa ja sitten se katosi. Eräs BBC:n haastattelema ruotsalainen sanoo nähneensä auton ajavan todella kovaa vasemmalta ohi.
Hänen mukaansa auton putoamista olisi edeltänyt jonkinlainen törmäys edellä olevan taksin kanssa.
– En nähnyt enää autoa ollenkaan, sen valot olivat poissa.