Berliinissä edessä laaja evakuointi – syynä sodanaikainen pommi

EPA Berliinin päärautatieasema
Evakuoitava alue sijaitsee päärautatieaseman ympärillä.
Julkaistu 18.04.2018 15:12

MTV UUTISET

Berliinin poliisin mukaan kaupungissa tullaan suorittamaan laaja evakuointi tulevana perjantaina, kertovat saksalaismediat. Evakuoinnin taustalla on rakennustöiden aikana löytynyt toisen maailmansodan aikainen viisisataakiloinen pommi.

Kyseessä on paikallisten viranomaisten mukaan varatoimenpide, eikä välitöntä vaaraa ole. Evakuoitava alue sijaitsee kantakaupungissa, Berliinin päärautatieaseman ympärillä.

Kaikki rakennukset tulee evakuoida 800 metrin säteellä, kirjoittaa poliisi Twitterissä. Evakuoitaviin rakennuksiin lukeutuvat päärautieaseman lisäksi Saksan armeijan sairaala.

Deutsche Welle muistuttaa, että vaikka toisen maailmansodan päättymisestä on kulunut yli 70 vuotta, ei ole epätavallista, että Berliinistä löytyy räjähtämättömiä pommeja rakennustöiden yhteydessä.

Kuun alussa Tammerkoski tyhjennettiin pohjasta löytyneen sodanaikaisen kranaatin takia: 

1:05img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat