Demokraattien Joe Biden vannoo virkavalansa reilun kuukauden kuluttua, mutta presidentti Donald Trump ja merkittävä osa republikaaneista ei ole vieläkään myöntänyt tappiota. Bidenia odottaakin heti tammikuussa Yhdysvaltain synkän korona- ja taloustilanteen lisäksi voimakkaasti kahtiakajautunut kongressi, mikä voi tehdä päätöksenteosta erittäin vaikeaa.
Newyorkilaisella Roy Jessimyllä on nykyään aikaa. Jättiyhtiö Amazonille työskennellyt Jessimy sairastui koronaan työpaikallaan maaliskuussa, ja on ollut siitä lähtien ilman töitä. Amazonia on kritisoitu työntekijöiden turvallisuuden laiminlyönneistä.
– Minun täytyi eristää itseni enkä ole sen jälkeen mennyt sinne takaisin. Nyt vain odotan ja yritän etsiä muita töitä, Jessimy kertoo MTV Uutisille New Yorkissa.
Lue myös: Trumpin haaveille raju isku: Hävinneen presidentin tärkein tukija käänsi takkinsa
Maailman rikkaimmassa maassa kärsitään nälästä
Amerikkalaiset kärsivät työttömyyden lisäksi nälästä. Joka viidennellä amerikkalaisella on vaikeuksia ruokkia perheensä.
Biden on luvannut auttaa kaikista heikoimpia ja luoda miljoonia uusia työpaikkoja.
– Hän on luvannut nostaa varakkaiden ja yritysten veroja. Hän on myös luvannut investoida ympäristöystävällisempiin vihreään teknologiaan. Terveydenhuoltojärjestelmän vahvistaminen oli myös yksi iso lupaus, taloustieteen professori John Horn kertoo St. Louisissa sijaitsevasta Washingtonin yliopistosta.
Biden aikoo tasapainottaa taloutta nostamalla veroja amerikkaisilta, jotka tienaavat vuodessa yli 320 000 euroa. Todellisuudessa kaikkien lupauksien lunastaminen ei tule olemaan Bidenille helppoa.
– Hän tulee olemaan pitkälti kiinni pandemian hoidossa, Horn varoittaa.
Senaatin voimasuhde ratkaisee paljon
Monen päätöksen tueksi Biden tarvitsee myös kongressin apua. Demokraateilla on hiuksenhieno enemmistö edustajainhuoneessa.
Senaatin enemmistö ratkeaa vasta tammikuussa Georgian osavaltion uusintavaaleissa. Mikäli republikaanit pitävät senaatin enemmistön hallussaan, Bidenin taipaleesta voi tulla vaikeaa.
– Biden on ok! Toivottavasti asiat muuttuvat parempaan suuntaan kaikille, ei vain joillekin, Jessimy sanoo.