Bidenin vierailu Suomessa saattaa häiritä verkkoyhteyksiä – presidentillä saattaa olla Suomen vierailullaan mukana häirintälähetin

11:14img
Näin Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailu vaikuttaa verkkoliikenteeseen. Asiantuntijana on Pekka Jokinen Kyberturvallisuuskeskukselta.
Julkaistu 12.07.2023 20:39
Toimittajan kuva
Juuso Kääriäinen

juuso.kaariainen@mtv.fi

Suomen saama näkyvyys maailmalla Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenin vierailun aikana voi lisätä palvelunestohyökkäyksiä. Presidentin saattueessa voi olla myös erillinen laite, joka häiritsee puhelinyhteyksiä sen lähettyvillä.

Liikenne- ja viestintäviraston Kyberturvallisuuskeskuksen kyberpalveluiden kehityksen johtaja Pekka Jokinen pitää mahdollisena, että Yhdysvaltain presidentti Joe Bidenilla on Suomen vierailullaan mukana häirintälähetin eli jammeri.

Jammeri häiritsee tai estää radioliikenteen tietyllä taajuusalueella, eli sillä voitaisiin estää esimerkiksi puhelinliikenne presidentin lähettyvillä turvallisuussyistä.

– Jos esimerkiksi saattue liikkuu ja mukana on tällainen laite, se kykenee estämään tai häiritsemään taajuusalueen hyvin pienellä alueella. Esimerkiksi kymmenen metriä.

Pekka Jokinen Kyberturvallisuuskeskukselta kertoo jammerista enemmän juttuun liitetyllä videolla

Vaikutus puhelinliikenteelle olisi siis hetkellinen ja ohimenevä.

– Kaikkia häiriöitä, mitä mahdollisesti sattuisi täällä olemaan, ei kannata yhdistää tähän kyseiseen vierailuun. Se ei ole ihan todenmukainen kuvio.

Häirintälähettimien käyttäminen oli esillä jo Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin ja Venäjän presidentti Vladimir Putinin valtiovierailun aikana vuonna 2018.

Lue lisää: Trumpin ja Putinin tapaaminen: Kännykkäsi saattaa lakata toimimasta maanantaina – kiitos vieraan vallan häirintälaitteiden: ”Häiriöstä syytä ilmoittaa”

Suomen medianäkyvyys kiinnittää myös verkkorikollisten huomion

Vierailun aikana myös yksittäisten verkkosivujen toimintahäiriöt saattavat yleistyä.

Kyberturvallisuuskeskus arvioi palvelunestohyökkäysten määrän lisääntyvän Bidenin ja Pohjoismaiden pääministerien valtiovierailun aikana, kun maailman ja sitä myötä verkkorikollistenkin huomio kiinnittyy Suomeen.

Palvelunestohyökkäyksessä verkkopalvelu kuormitetaan niin suurella määrällä liikennettä, ettei sen käyttäminen onnistu.

Hyökkäyksiä on havaittu myös käynnissä olevan Naton huippukokouksen yhteydessä Vilnassa.

– Tämä on varmaan pääasiallinen uhka myös Suomessa presidentti Bidenin vierailun aikana, että joidenkin palveluiden käyttäminen estetään palvelunestohyökkäyksellä.

Vaikka kaatuneet verkkosivut aiheuttavat harmaita hiuksia netin käyttäjille, esimerkiksi pelastustoimintaa niillä ei voi häiritä.

– Jos esimerkiksi jonkun ministeriön sivusto olisi alhaalla, se on erotettu operatiivisen toiminnan järjestelmistä, joita eri viranomaiset käyttävät.

Viitteitä suoraan vierailuun liittyvästä kyberuhasta ei Jokisen mukaan ole.

Tuoreimmat aiheesta

Biden Suomessa