Bild: Rammsteinin toimistoon murtauduttiin – epäillyltä hyökkääjältä tulenkatkuinen viesti

9:57img
Tällaisia käänteitä Rammsteinia koskevissa syytöksissä on ollut.
Julkaistu 28.06.2023 10:43
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Saksalaisyhtye Rammsteinin toimisto joutui rikoksen kohteeksi Bild-lehden mukaan. 

Saksalaisyhtye Rammsteinin yhtiön pääkonttoriin murtauduttiin maanantain ja tiistain välisenä yönä 26.–27. kesäkuuta Berliinissä. Bild-lehden tietojen mukaan toimiston ikkunat rikottiin ja tiilirakennusta on ilmeisesti myös töhritty. 

Poliisin tiedottaja vahvisti murtautumisen Bildille. Se ei ole kertonut tapauksesta vielä lisätietoja, mutta epäilee, että rikoksella on voinut olla poliittinen motiivi. Lehden mukaan myös tekijä voi olla selvillä. 

Saksalaisella Kontrapolis-sivustolla julkaistiin anonyymi kirjoitus, jonka kirjoittaja on kertomansa mukaan ollut mukana hyökkäämässä Rammsteinin pääkonttorille. Kirjoituksessa kerrotaan, että ikkunat on rikottu ja Rammsteinin logo on laitettu uuteen uskoon tekstillä: ”Ei lavaa rikollisille”.

– Osoitamme solidaarisuutta  Till Lindemannin  ja kumppaneiden järjestämän seksuaalisen väkivallan uhreille ja teemme selväksi: sinun kaltaisillesi tekijöille on seurauksia. Tämä koskee myös yrityksiä ja henkilöitä, jotka tarjoavat heille tiloja tai infrastruktuuria ja suojelevat tai tukevat rikollisia. Kehotamme kaikkia luovasti häiritsemään, sabotoimaan ja estämään suunnitellut Rammsteinin konsertit Berliinissä 15., 16. ja 18. heinäkuuta, kirjoitus jatkui. 

Rammstein on ollut kohun keskellä, kun naisfanit ovat kertoneet joutuneensa huumatuiksi ja seksuaalisesti häirityiksi yhtyeen konserteissa. Bändi ja Lindemann ovat kiistäneet syytökset. 

Lue myös: Rammstein-kosketinsoittajan haastattelun esittäminen peruttiin kohun seurauksena

Yleinen syyttäjä tutkii tällä hetkellä Lindemannia koskevia rikosepäilyjä. Esitutkinta koskee Tagesspiegel-lehden mukaan epäiltyä seksuaalirikosta. Saksalaislehti Bild kertoo, että esitutkinta aloitettiin kahden erillisen epäillyn rikostapauksen pohjalta.

Lähde: Bild

Tuoreimmat aiheesta

Rammstein