Rammstein kommentoi viime kesän kohuaan

9:57img
Katso video vuodelta 2023: Haastattelimme naisen, joka sai Till Lindemannin skandaalijuhliin hämärän kutsun
Julkaistu 06.08.2024 15:30
Toimittajan kuva
Alexia Tänav

alexia.tanav@mtv.fi

Rammstein sivuaa tuoreessa lausunnossaan viime kesän kohuaan.

Saksalaisyhtye Rammstein ja erityisesti sen nokkamies Till Lindemann ajautuivat viime kesänä kohun keskiöön, kun yhtyeen ja Lindemannin ympärillä alkoi velloa syytöksiä nuorten naisfanien huumaamisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä yhtyeen keikkojen etko- ja jatkobileissä.

Rammstein palasi viime kesän kohuun Instagramissa, jonne yhtye jakoi faneilleen osoitetun viestin kesän kiertueensa päättymisen kunniaksi. Saksankielisen julkaisun alussa yhtye kiittää kesän konserttiyleisöään.

– Meille oli kunnia voida soittaa teille, olla osa näitä onnellisia hetkiä sekä jaettua iloa. Teidän ansiosta olemme löytäneet uudelleen ilon musiikkiin ja esiintymiseen. Jokainen konsertti oli meille parantava kokemus. Kiitämme teitä siitä, julkaisun alussa lukee.

Seuraavaksi tekstissä viitataan viime kesän kohuun.

– Olemme viime kesästä lähtien käsitelleet aktiivisesti bändiä vastaan ​​esitettyjä syytöksiä. Otamme tämän selkkauksen vakavasti, vaikka suuri osa siitä on perusteetonta ja törkeästi liioiteltua. Kyseessä on sisäinen prosessi, joka seuraa meitä vielä pitkään.

Julkaisussa kerrotaan, että jokainen bändiläinen käsittelee tapahtunutta omalla tavallaan. Yhtyeen jäsenet esittävät kiitoksen rakkailleen ja läheisilleen, joilta he kertovat saaneensa tukea kohun ollessa käynnissä.

– Myös he kärsivät kovasti syytöksistä ja siitä, miten media heitä kohteli, julkaisussa sanotaan.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.

Lue myös: Till Lindemannin juhliin kutsuttu suomalaisnainen on kuullut kylmääviä kokemuksia laulajan bileistä: "Aamulla on herätty mustelmilla"

Rammsteiniin ja erityisesti Lindemanniin liittyvä kohu sai alkunsa vuoden 2023 toukokuun lopulla, kun irlantilainen Shelby Lynn esitti sosiaalisessa mediassa väitteitä, joiden mukaan hän olisi joutunut huumatuksi yhtyeen keikan jatkobileissä Liettuan Vilnassa ja että hänet olisi kuljetettu keikan aikana lavan alla sijainneeseen tilaan, jossa hänen oletetusti olisi odotettu harrastavan seksiä Lindemannin kanssa. 

Lynn oli kertomansa mukaan kieltäytynyt seksin harrastamisesta, suututtaen Lindemannin. Lynnin mukaan Lindemann ei koskaan kajonnut häneen tai pakottanut häntä mihinkään seksuaaliseen tekoon. 

Lynnin ulostulon jälkeen lukuisat naiset eri maista ovat kuitenkin niin ikään tuoneet omia kokemuksiaan julki, ja joidenkin syytösten mukaan he olisivat joutuneet seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi Lindemannin toimesta. 

Rammstein ja Lindemann ovat kiistäneet kaikki heitä vastaan esitetyt syytökset. 

Berliinin syyttäjät ilmoittivat viime vuoden elokuussa päättäneensä tutkinnan koskien Lindemannia ja väitteitä naisten huumaamisesta ja seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Syyttäjät sanoivat lausunnossaan, että alustavat tutkimukset eivät antaneet todisteita kyseisistä väitteistä, eikä syytteitä näin ollen nostettu.

Lue myös: Rammsteinin nokkamieheen Till Lindemanniin kohdistuvia seksuaalirikosväitteitä ei enää tutkita – todisteet jäivät puuttumaan

Tuoreimmat aiheesta

Rammstein