Tositelevisiotähdet lähtivät lomallensa maaliskuussa. Vain hetkessä unelmaloma muuttui painajaiseksi koronaviruksen vuoksi.
Temptation Island Suomi -sarjasta tuttujen Daniel Lehtosen ja Eveliina Uosukaisen unelmaloma Balilla ei mennyt aivan putkeen. Pariskunta lähti matkalle maaliskuun alussa ja heidän oli tarkoitus olla kohteessa kuukausi.
Suunnitelmat kuitenkin saivat käänteen, kun koronaviruksen tartuntamäärät kasvoivat ja tilanteet eri maissa muuttuivat hallitusten määräysten mukaisesti. Unelmalomasta tuli lopulta kauhujen loma, kun lentoja alettiin perua ja oli epätietoa kotiinpääsystä.
Nyt pariskunta kertoo Costa Gang -podcastissaan tarkemmin tapahtuneesta.
Ennen lomalle lähtöä Lehtonen ei ollut liiemmin huolestunut koronavirustilanteesta. Hän julkaisi Instagram-tilillään kuvan lentokoneen businessluokasta, jonka kuvatunnisteiksi hän oli lisännyt muun muassa ei pelota koronat ja yksi corona kiitos.
Ongelmat kasaantuivat
Lehtonen ja Uosukainen asuvat Espanjassa, jonne heidän oli tarkoitus lentää reissun päätyttyä. Lento kuitenkin peruttiin.
– Muutaman kerran ajatteli, että selviääkö tässä hengissä. Oli paniikkikohtauksia ja huonosti nukkutuja öitä, Lehtonen kertoo podcastissaan.
Pariskunta sai monien peruuntuneiden lentojen jälkeen lopulta uudet lennot, Jakartan kautta Bangkokiin ja sieltä Eurooppaan.
Lento Jakrataan meni suunnitellusti, mutta ongelmat nostivat taas päätään lentokentällä. Lentokenttävirkailija kertoi, että ennen Bangkokiin pääsyä, Uosokaisen ja Lehtosen pitäisi saada terveystodistukset.
– Ajettiin yli puoli tuntia ja jätettiin laukkumme taksiin, toivoen, että se ei pölli tavaroitamme. Lääkärissä sanottiin, ettei terveystodistusta täällä saa, vaan lentokentällä. Virkailija lentokentällä oli sanonut juuri meille, ettei sitä sieltä saa, Uosukainen kertoo.
Mutkien kautta pariskunta sai kuin saikin terveystodistukset lentokentältä, mutta eivät ehtineet Bangkokin lennolle. He kuitenkin saivat ostettua uudet lennot seuraavalle päivälle.
Pariskunnalla oli mennyt iso siivu rahaa lentojen peruuntumisen vuoksi. Jo pelkästään puhelut lentoyhtiöihin olivat maksaneet 1200 euroa. Puhumattakaan uusista lennoista ja taksikuljetuksista Jakartassa.
– Aluksi ajattelimme, että säästämme ja yövytään lentokentällä. Alkoi kuitenkin ahdistamaan ja sain paniikkikohtauksen, Lehtonen kertoo.
– Päädyttiin ottamaan lopulta hotellin, Uosukainen toteaa.
Uosukainen ja Lehtonen eivät kuitenkaan kerro, miten heidän matkansa jatkui Jakartasta.