Björgen aloitti MM-kisat tekemällä historiaa – lisää tulossa?

Marit Björgen
Julkaistu 19.02.2015 18:18
Toimittajan kuva

Matti Nyrhinen

matti.nyrhinen@mtv.fi

@MattiNyrhinen

Kukaan ei onnistunut syrjäyttämään Norjan Marit Björgeniä MM-sprintin valtaistuimelta. Hän otti kolmannen perättäisen MM-kultansa torstaina.

Björgen teki samalla historiaa, sillä hän voitti jo uransa 30 arvokisamitalin. Kukaan ei ole pystynyt vastaavaan. Björgenillä on uraltaan 10 olympiamitalia ja 20 MM-mitalia. Hän on myös kaikkien aikojen MM-mitaliykkönen.

Björgen voi tehdä Falunissa enemmänkin historiaa. Torstain MM-kulta oli hänelle uran 13:s ja hän on enää yhden maailmanmestaruuden päässä kaikkien aikojen kultarohmusta Jelena Välbestä.

Björgen jahtaa Välbeä myös yksien kisojen kultarohmuna, Björgen on voittanut kaksissa kisoissa neljä kultaa, mutta Välben kaulaan ripustettiin Trondheimissa viisi kultaista mitalia.

Mikäli Björgen osallistuu Falunissa kaikkiin kisoihin, hänellä on mahdollisuus voittaa kuusi kultamitalia.

Tuoreimmat aiheesta

Maastohiihto