Blind Channelilla on valtava fanikunta – monet ovat tatuoineet bändin jäsenten kuvia ihoonsa: "Toivottavasti emme ala…"

0:50img
Blind Channel -yhtyeen Niko kertoo, milloin fanitus menee yli
Julkaistu 01.06.2022 17:30
Toimittajan kuva
Katja Lintunen

katja.lintunen@mtv.fi

Blind Channel saapui juuri kolmen kuukauden ulkomaankiertueelta takaisin Suomeen.

Blind Channel tekee ensimmäisen hallikeikkansa Helsingin jäähallissa 29. joulukuuta. Uutisaamussa vieraillut yhtyeen laulaja Niko Vilhelm kertoi, että jäähallikeikkaa on suunniteltu jo pitkään.

– Tätä kyseistä keikkaa on suunniteltu ehkä vuoden päivät. Aloitimme uran 2013 ja silloin me jätkien kanssa sovittiin, että kymmenenvuotisjuhlaa vietettäisiin jäähallikeikan merkeissä. Me olemme vuoden etuajassa, mutta eipä se haittaa, Niko kertoi lähetyksessä.

Blind Channelilla on valtava fanikunta ja innokkaimmat ihailijat olivatkin Maikkarilla päivystämässä ennen Uutisaamu-lähetystä aikaisin aamulla.

– Se on tosi hienoa, olemme imarreltuja, mutta emme suunnitelleet, että tämä menisi näin. Se kävi jotenkin vahingossa.

Useamman fanin ihosta löytyy Blind Channeliin liittyvä tatuointi.

– Sehän on aivan uskomatonta, jos tulee vastaan, että joku on vaikka minut tatuoinut tai jonkun meistä. Tykkään itse tatskoista, se on siistiä. Tulee myös siinä sellainenkin olo, että toivottavasti me emme ala tekemään ihan surkeaa musaa, ettei tarvitse ottaa peittotatuointeja, Niko naureskeli.

Lue myös: Blind Channel -yhtyeen basisti kertoi keikkamatkalla sattuneesta kommelluksesta: "Jätkät, nyt on vähän semmonen homma..."

Blind Channel oli kolmen kuukauden kiertueella Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Myös ulkomailla fanit olivat iloisia suomalaisbändistä.

– Se fiilis on sama, mutta ulkomailla oli uskomatonta nähdä, että meidän fanit ovat aamusta asti odottamassa keikkaa ja he ovat myös keikan jälkeen viimeisenä odottamassa, että me lähdemme keikkapaikalta.

– Fanit ovat ehkä nuorempia Suomessa, kun ulkomailla fanit ovat meidän ikäisiä, noin parikymppisiä. Tällainen huomio me tehtiin kiertueella.

Katso koko haastattelu:

7:31img

Tuoreimmat aiheesta

Blind Channel