Israel sallii YK-ryhmän lähettämisen Gazan kaistan pohjoisosiin, jotta ryhmä voi tehdä arvionsa palestiinalaisten paluusta alueelle, kertoi Israelissa vieraileva Yhdysvaltain ulkoministeri Antony Blinken tiistaina.
– Nyt kun Israelin hyökkäys siirtyy pienemmän intensiteetin vaiheeseen ja Israelin armeija vähentää joukkojaan siellä, olemme sopineet suunnitelmasta, jonka mukaan YK toteuttaa arviointitehtävän. Sen tarkoituksena on määritellä, mitä on tehtävä, jotta alueelta lähteneet palestiinalaiset voivat turvallisesti palata pohjoiseen, Antony Blinken sanoi.
Blinken muistutti myös, että Gazaan on saatava nopeasti lisää ruokaa, vettä ja lääkkeitä ja niiden jakelua alueen sisällä on tehostettava.
Gazan sota on niin ikään Blinkenin mukaan vaatinut aivan liikaa siviiliuhreja, varsinkin lapsia.
Blinkenin mukaan Israelin on lakattava tekemästä tyhjäksi palestiinalaisten yrityksiä omaan hallintoonsa.
– Israelin tulee olla niiden palestiinalaisjohtajien kumppani, jotka haluavat johtaa kansaansa. Israelin on myös lopetettava sellaiset toimet jotka tekevät tyhjiksi palestiinalaisten kyvyn hallita tehokkaasti, ulkoministeri vaati.
Blinken tapasi tiistaina muun muassa Israelin pääministerin Benjamin Netanjahun, presidentti Isaac Herzogin sekä ulkoministeri Israel Katzin.