Bordercollie Axel vaati omistajiaan heräämään aamuviideltä – pelasti Gabrielin, 17, sinnikkyydellään: "Sen täytyi vaistota, että tarvitsin apua"

1:36img
KATSO MYÖS: Tällaisia ovat aivoinfarktin ja ohimenevän aivoverenkiertohäiriön eli TIA:n oireet.
Julkaistu 27.10.2023 13:55

Hannakaisa Taskinen

hannakaisa.taskinen@mtv.fi

Bordercollieta pidetään erittäin älykkäänä koirarotuna, ja rodun edustaja Axel todella osoitti sen herättäessään omistajansa hädän hetkellä.

Amerikkalaisperheen koiran yöllistä tempausta ylistetään laajalti. Muun muassa People ja Today kertovat, kuinka elokuun 26. päivänä tänä vuonna Amanda ja Daines Tanner nukkuivat kotonaan Texasissa, kun perheen bordercollie Axel herätti pariskunnan aamuviideltä.

Kun Axel ei jättänyt omistajiaan rauhaan, Daines nousi sängystä päästääkseen sen ulos.

Koira ei kuitenkaan rynnännyt pihalle, vaan suuntasi päinvastaiseen suuntaan istahtaen Amandan 17-vuotiaan pojan, Gabriel Silvan, huoneen oven eteen.

Axelin päättäväisyyden vuoksi Daines avasi poikapuolensa oven ja huomasi tämän puhuvan epäselvästi ja olevan kykenemätön liikuttamaan kehonsa oikeaa puolta. Poika oli saanut aivoinfarktin.

– Axel on aina ollut hyvin intuitiivinen. Se osaa kertoa, kun jotain on vialla – kuten, jos olemme allapäin tai stresaantuneita – ja se tekee parhaansa korjatakseen ongelman, Gabriel kertoo People-lehdelle.

– Sinä aamuna sen täytyi vaistota, että tarvitsin apua, joten se herätti jonkun, joka voisi auttaa.

Gabrielilla ei päänsärkyä lukuunottamatta ollut mitään oireita edeltävänä iltana.

Lue myös: Sankarillinen 3-vuotias pelasti isoäitinsä vaarallisesta pinteestä Kiinassa

Koira pelasti Gabrielin viime hetkellä

Amanda ja Daines kiirehtivät viemään Gabrielin sairaalaan. Kun Gabriel pääsi neurokirurgi Sabih Effendin luon, hän oli jo menettänyt kykynsä puhua. Lisäksi oikea puoli hänen kehostaan oli merkittävän heikko.

Teinipoika sai kuitenkin tarvitsemaansa hoitoa juuri oikeaan aikaan. Lääkärien mukaan oireista olisi voinut tulla pysyviä, jos apu ei olisi ehtinyt ajoissa.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä

Lue myös: Nuorilla yleistyvä terveysongelma altistaa aivoinfarktille jo alle 30-vuotiaana

Effendi muistuttaa, että aivoinfarktin aikana miljoonia neuroneja menetetään jokaisen minuutin kuluessa, ja aivot vaurioituvat sitä enemmän, mitä enemmän aikaa kuluu. Vaikutukset kohdistuvat puheeseen ja liikkeeseen, mutta lopputuloksena voi olla myös kuolema.

– Jps perheen koira ei olisi hälyttänyt Gabrielin vanhempia, ja jos Gabrielin vanhemmat eivät olisi tunnistaneet oireita aivoinfarktin oireiksi, hoito olisi voinut viivästyä vakavatsti, jolloin lopputulos olisi ollut Gabrielille hyvin erilainen.

Gabriel on tarvinnut muun muassa fysio- ja puheterapiaa, mutta kaksi kuukautta tapahtuneen jälkeen hän on topinut hyvin. Hän puhuu ja kävelee ja pääsee pian toivottavasti palaamaan kouluun. 

– Oloni on samanlainen kuin ennen, Gabriel kertoi Today-sivustolle.

Tapahtuneen jälkeen Axel-koira ei ole juuri poistunut Gabrielin viereltä.

Lue myös: 31-vuotiaana aivoinfarktin saanut ei tajunnut oireita – yksi teko saattoi pelastaa hengen

Lue myös. Silas, 3, pelasti vauvan tukehtumiselta – taaperon sankarillinen hetki tallentui videolle

Katso myös: Tunnetko aivoverenvuodon oireet?

0:58img

Videolla kerrotaan aivoverenvuodon oireista.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!

Lähteet: People, Today

Tuoreimmat aiheesta

Koirat