Bottaksella rengasvika ja yli vedettyjä säätöjä

17.53043337
Julkaistu 30.09.2016 13:19
Toimittajan kuva
Antti Rämänen

antti.ramanen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Mervi Kallio

mervi.kallio@mtv.fi

Valtteri Bottaksella ja Williams-tallilla oli hankaluuksia löytää sopivia säätöjä Malesian tulikuumalla F1-radalla.

Aamupäivän harjoituksissa Bottaksella oli täysi työ saada autoa kääntymään mutkissa, minkä jälkeen uudet säädöt saivat perän luistamaan iltapäivällä.

– Ekoissa harjoituksissa oli tosi paljon aliohjausta ja sitten teimme aika paljon muutoksia ja samalla lämpötilat nousivat toiseen harjoitukseen, niin sitten se oli aika yliohjaava. Pitemmissä vedoissa painavammalla autolla tuntui jo vähän paremmalta, Bottas kertoi MTV Sportille.

Suomalaiskuskilla oli aamupäivällä ongelmia myös yhden rengassarjansa kanssa.

– Vasempaan eturenkaaseen tuli joku vaurio. Pirelli vissiin tutkii sitä. Ainakaan minä en ole kuullut siitä vielä päivitystä, mutta siihen tuli joku ihmeen kuluma yhteen kohtaan, Bottas kommentoi.

Bottas jäi kummassakin sessiossa kärkikymmenikön ulkopuolelle. Lauantain harjoituksissa on vielä tekemistä aika-ajosäätöjen löytämisessä. Mihin Williamsin vauhti riittää?

– Ainakin Force Indioiden edelle. Toivotaan, Bottas hymyili viitaten tiukkaan valmistajien MM-taistoon.

Tuoreimmat aiheesta

F1