Bottaksen F1-talli käänsi tuloksensa plussalle

Valtteri Bottas
Valtteri Bottas edustaa Williams-tallia. ATP/WENN.com
Julkaistu 11.04.2016 12:34

MTV SPORT

F1-sarjassa kilpaileva Williams-talli nosti liikevaihtonsa viime vuonna jälleen voitolliseksi.

Kaksi peräkkäistä valmistajien sarjan kolmossijaa nostivat tallin talouden viime vuonna plussan puolelle. Williams kirjasi F1-toiminnoilleen vielä toissa vuonna 31,5 miljoonan punnan (noin 39 miljoonaa euroa) tappion, mutta viime tilikauden tulokseksi kirjattiin 0,2 miljoonaa puntaa (noin 250 000 euroa) voittoa.

- Vuoden 2015 tuloksemme on merkittävä parannus niin liikevaihdon kuin positiivisen kassavirrankin osalta. Olemme viimeisen kahden vuoden aikana rakentaneet liiketoimintamme uudelleen. Tulokset kertovat merkittävästä edistymisestä sekä toiminallisesti että kaupallisesti, kommentoi Williams Groupin toimitusjohtaja Mike O'Driscoll.

- Kohentunut suorituskykymme radalla on myös lisännyt vahvuuttamme sponsorimarkkinoilla. Merkittävät brändit, kuten Unilever, Avanade, BT ja Hackett ovat liittyneet vahvuuteemme tänä aikana. Useat kumppaneistamme ovat myös sitoutuneet talliin entistä vahvemmin, mikä kertoo brändimme jatkavan vahvana, O'Driscoll lisäsi.

Suomalaiskuski Valtteri Bottas kisaa Williams-tallissa.

Lähde: motorsport.com

Tuoreimmat aiheesta

F1