Valtteri Bottas puolusti menestyksekkäästi neljättä sijaansa Bahrainin F1-kisassa sen jälkeen, kun hän oli päässyt Sebastian Vettelin edelle.
Vettel joutui pysähtymään toisen stoppinsa jälkeen vielä uudelleen, kun etusiipi oli hajonnut. Hän menetti mahdollisuutensa palkintopallille, minkä jälkeen Bottas taisteli Williamsilla loistavasti kisan neljänneksi pidettyään saksalaisen takanaan.
– Oli siinä aikamoista vääntöä. Ihan mukavaa, että siihen tuli vähän actionia loppuun, koska muuten olisi ollut aika yksinään ajelua. Yllättäen lujaa se tuli sieltä takaa ja oli siinä vähän kikkailemista, että sain pidettyä hänet takana, Bottas kommentoi MTV Sportille.
Vettel lähestyi suomalaista hurjalla tahdilla, mutta ohitus ei onnistunut. Williams kertoi välillä, ettei Vettel pääse millään ohi, vaikka todellisuudessa tämä oli aivan Bottaksen kannassa.
– En tiedä, tuliko hän sekunnin per kierros lujempaa siinä takana, mutta täällä on aika vaikeaa seurata mutkissa tokalla ja kolmannella sektorilla. Onneksi pystyin hyödyntämään sen.
– Pystyin ajolinjojen kanssa sen verran kikkailemaan. Sain hyvän ulostulon mutkista ja sitä kautta sain pidettyä hänet takana, Bottas iloitsi.
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.