Bottas paljastaa: Huippuvauhti pysyy vielä piilossa

Valtteri Bottas
2017 Getty Images
Julkaistu 27.02.2017 17:31

Mervi Kallio ja Matti Nyrhinen, Barcelona

Valtteri Bottas uskoo, ettei aja täyttä vauhtia Barcelonan testien ensimmäisellä viikolla.

Bottas ajoi aamupäivällä parhaaksi ajakseen 1.23,169. Iltapäivän alussa hänen tallikaverinsa Lewis Hamilton pamautti kuitenkin kelloon ajan 1.21,765, mikä alittaa jo viime kauden osakilpailun paalupaikka-ajan.

Bottas kommentoi omaa ajamistaan Tulosruudun haastattelussa ennen Hamiltonin päivän pohja-aikaa. Vaikka säännöt ovat muuttuneet valtavasti ja mutkiin voi ajaa nyt todella kovaa, Bottas kokee saaneensa aamupäivän 79 kierroksen aikana tukevan tuntuman uudesta ajotyylistä ja luottaa autoonsa.

– Kyllä siihen aika nopeasti pääsee, nyt tuli jo niin paljon kierroksia, että sain hyvän fiiliksen autoon. Teimme vain pidempiä vetoja ja keskityimme niihin. Ei ollut todellakaan aika-ajotyyppisiä vetoja, en tiedä tehdäänkö tällä viikolla ollenkaan sellaista, Bottas kertoi.

– Koitetaan vain saada paljon kilometrejä ja kaikki testiohjelmat läpi, hän jatkoi.
 
Ylälaidan videolla Bottas kertoo innoissaan siitä, miltä ajaminen uudessa tallissa ja uudenlaisella autolla tuntuu. Hän kuvailee tarkasti sitä, miten sääntöjen tuoma lisäpito vaikuttaa.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

Tuoreimmat aiheesta

F1