F1-sarjan Williams-tallissa kilpaileva suomalaiskuljettaja Valtteri Bottas vakuuttaa, että talli otti opikseen heinäkuussa ajetun Iso-Britannian GP:n tapahtumista.
Williams-kaksikko Felipe Massa ja Bottas ampaisivat Silverstonessa kisan startissa kärkeen Mercedes-autojen ohi, mutta epäonnistunut kisataktiikka ja sade veivät lopulta terän tallin voittotaistelusta.
- Minulla oli alussa tilaisuus ohittaa Massa, mutta en saanut siihen lupaa. Katson vauhtini olleen etenkin ensimmäisellä stintillä selvästi parempaa kuin Felipellä, mutta jälkeenpäin on toki aina helppoa puhua. Talli katsoi tuolloin, että se oli paras tapa toimia - jäädyttää tilanne ja taistelumme sijoituksista, jotta emme menettäisi aikaa Mercedestä vastaan, Bottas kertoi Autosportin mukaan.
- Joskus ajoitus on näissä asioissa erittäin kriittinen. Kun sain luvan taas ajaa kilpaa, niin minulla ei ollut enää etulyöntiasemaa. Lopussa myös satoi, ja me olimme sateella todella huonoja. Minulla oli vaikeuksia saada renkaita lämpiämään, eikä oikeaan toimintalämpötilaan ole sen menetettyään enää helppoa päästä takaisin, Bottas jatkoi.
Massa ja Bottas olivat kisassa lopulta neljäs ja viides. Bottas uskoo, että kilpailu antoi tallille loppukauteen monta arvokasta opetusta.
- Voimme aina sanoa, että kilpailu olisi voinut mennä paremmin, mutta se viikonloppu opetti tallille paljon suorituskyvystä märällä ja kisan strategisista päätöksistä. On varmaa, että olemme tulevaisuudessa päätöksissämme fiksumpia, Bottas sanoi.
- Tämä oli erityislaatuinen tilanne, koska olimme kaksoisjohdossa, mitä ei ole meille tapahtunut vähään aikaan. Ensi kerralla onnistumme varmasti paremmin, Bottas lisäsi.