Brasiliassa on vahvistettu jo yli kaksi miljoonaa koronatartuntaa – asiantuntijoiden mukaan tartuntoja voi todellisuudessa olla jopa viisinkertainen määrä

1:35img
Video: Brasiliassa toimittajat ovat haastaneet koronaan sairastuneen presidentin Jair Bolsonaron oikeuteen – poisti tahallaan maskinsa median edessä
Julkaistu 17.07.2020 05:22

MTV UUTISET – STT

Brasiliassa on todettu yli kaksi miljoonaa koronavirustartuntaa, selviää maan virallisista tilastoista ja yhdysvaltalaisen Johns Hopkinsin yliopiston seurannasta.

Maassa on vahvistettu yli 76  000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.

Tartuntoja arvioidaan kuitenkin olevan merkittävästi enemmän. Uutistoimisto AFP:n haastatteleman tartuntatautien asiantuntijan mukaan sairastuneiden määrä voi olla nelin- tai viisinkertainen. Maan testauskapasiteetissa on puutteita.

Brasiliassa on maailmanlaajuisesti todettu toiseksi eniten virustartuntoja ja niihin liittyviä kuolemia. Sen edellä on ainoastaan Yhdysvallat.

Tuoreimmat aiheesta

Brasilia