Tautikeskus: Yhdysvalloissa voi olla kymmenkertainen määrä tartuntoja

1:17img
CNN: Yhdysvalloissa pelätään koronaviruksen uutta aaltoa, vaikkei ensimmäisestäkään ole selvitty (11.6.2020)
Julkaistu 26.06.2020 06:44

MTV UUTISET - STT

Yhdysvalloissa koronavirustartuntojen määrä saattaa todellisuudessa olla kymmenkertainen, arvioi maan tautikeskus CDC. Asiasta kertoo muun muassa Washington Post.

Yhdysvalloissa on lehden mukaan vahvistettu 2,3 miljoonaa tartuntaa. Tautikeskuksen arvioon perustuen maassa voisi todellisuudessa olla 23 miljoonaa virustartunnan saanutta.

Keskuksen pääjohtajan Robert Redfieldin mukaan arvio perustuu ympäri maata kerättyihin verinäytteisiin, joista testattiin vasta-aineita. Hän kertoi toimittajille, että jokaista tartuntaa kohti kymmenestä näytteestä löydettiin vasta-aineita.

Yhdysvalloissa on vahvistettu eniten koronavirustartuntoja ja virukseen liittyviä kuolemia maailmassa.

Lisää aiheesta: Asiantuntijat: Korona sai Yhdysvallat polvilleen

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus