Näyttelijä Brian Austin Green ottaa kantaa ex-puolisonsa eroon.
Megan Fox ja Machine Gun Kelly erosivat marraskuun loppupuolella. Foxin kerrottiin löytäneen Kellyn puhelimesta viestejä muilta naisilta ja jättäneen hänet sen takia. Hiljattain eronnut pari odottaa parhaillaan ensimmäistä yhteistä vauvaansa.
Nyt Foxin ex-mies näyttelijä Brian Austin Green kertoo mielipiteensä parin erosta. Hän antaa omat vinkkinsä isäksi tulevalle muusikkomiehelle.
– Hänhän on kolmekymppinen? Kasva aikuiseksi, hän on raskaana, mies jyrähtää, TMZ:n haastattelussa.
Lue myös:Megan Fox hankki uuden kodin – suunnitteli muuttavansa yksin jo ennen eroa
Austin Greenillä on kolme yhteistä lasta ex-puolisonsa Foxin kanssa. Lisäksi miehellä on 2-vuotias lapsi uuden kumppaninsa kanssa. Hänellä on myös yksi aikuinen lapsi aiemmasta suhteestaan.
– Haluan vain hänelle parasta. Olen kuitenkin pahoittanut mieleni tästä, koska hän on ollut niin innoissaan ja lapset ovat myös niin innoissaan uudesta elämästä ja sen myötä tulevista muutoksista.
– Toivon, että se mikä on parasta kaikille tapahtuisi. Hänelle, vauvalle ja meidän lapsillemme, mies jatkaa.
Green näytteli David Silveriä sarjassa Beverly Hills 90210 vuosina 1990–2000.
Lähde: TMZ.