Megan Fox ja Machine Gun Kelly eroavat vain muutama kuukausi ennen yhteisen lapsen syntymää.
Näyttelijä-malli Megan Fox ja muusikko Machine Gun Kelly eroavat, uutisoi viihdesivusto TMZ.
Sivusto kertoo, että ero tapahtui vain muutama kuukausi ennen pariskunnan ensimmäisen lapsen syntymää.
Sivuston lähteiden mukaan pariskunta päätti erosta kiitospäivän viikonloppuna Coloradon Vailissa.
Sivusto kertoo eron syyksi materiaalin, jota Fox löysi kumppaninsa puhelimesta. Materiaalin sisällöstä ei ole tietoa.
TMZ:n mukaan Machine Gun Kelly poistui Coloradon matkalta etuajassa, eikä pariskunta ole nähnyt toisiaan sen jälkeen.
Pari ilmoitti kihlauksestaan tammikuussa 2022 seurusteltuaan lähes kaksi vuotta. Erohuhut alkoivat jyllätä helmikuussa 2023, kun Fox lopetti Kellyn seuraamisen Instagramissa ja poisti tililtään kaikki kuvat miehen kanssa.
Kaksi kuukautta myöhemmin heidän nähtiin viettävän romanttista lomaa yhdessä Havaijilla. Tammikuussa 2024 heidät nähtiin puolestaan yhdessä Aspenissa ja Super Bowlissa kuukautta myöhemmin.
Fox ilmoitti raskaudestaan marraskuun alussa Instagramissaan. Foxilla on kolme yhteistä lasta ex-miehensä Brian Austin Greenin kanssa: Noah, 12, Bodhi, 10 ja Journey, 8. Kellyllä on 15-vuotias tytär aiemmasta suhteestaan.