Bridgerton-tähteä kehotettiin salaamaan seksuaalinen suuntautumisensa – "On kaksi asiaa joita emme halua kuulla"

Jonathan Bailey päätti, että hänen oma onnensa on tärkeämpää kuin alalla menestyminen.

Jonathan Bailey näyttelee Netflixin suosikkisarja Bridgertonissa varsinaista naistenmiestä. Tällaista imagoa hänen kehotettiin ylläpitää myös yksityiselämässä, mies paljastaa GQ:n tuoreessa haastattelussa.

33-vuotias Bailey kertoi seksuaalisesta suuntautumisestaan perheelleen ja ystävilleen jo parikymppisenä. Miehen mukaan hänen ystäväänsä oli kuitenkin varoitettu, ettei viihdealalla kannattaisi ikinä avoimesti tunnustaa olevansa homo.

– On kaksi asiaa joita emme halua kuulla: jos olet alkoholisti tai jos olet homo, Bailey kertoo häntä neuvottaneen.

Oma onni uran edelle

Bailey kertoo, että kommentti ehdottomasti "värähteli hänen lävitseen" ja myönsi, että se jäi painamaan hänen mieltään.

– Tietenkin ajattelin, että ollakseni onnellinen minun pitäisi olla hetero.

Myöhemmin Bailey päätti kuitenkin asettaa oman onnensa uransa edelle, eikä enää pelännyt puhua haastatteluissa seksuaalisuudestaan.

– Pitelen paljon mielummin poikaystävääni kädestä julkisesti tai teen Tinderiin profiilin omalla naamallani, kuin olen huolissani siitä, saanko sen takia jotain roolia, Bailey toteaa.

Bridgertonin toinen tuotantokausi, joka keskittyy juuri Baileyn esittämän Anthony Bridgertonin hahmoon, saa ensi-iltansa Netflixissä 25. maaliskuuta.

Lähde: GQ

Katso myös: Tältä Bridgertonin toinen kausi näyttää

Lue myös:

    Uusimmat