Britannia hiljeni prinssi Philipin muistoksi – hautajaisia seurattiin ympäri maailman

LK_elisabet (1)
AFP / Lehtikuva
Julkaistu 17.04.2021 17:40

STT - MTV VIIHDE

Kritiikkimyrskyn kohteeksi joutunut BBC ei tällä kertaa raivannut kaikkea muuta ohjelmaa televisiokanaviltaan.

Britannia hiljeni iltapäivällä hetkeksi kunnioittamaan prinssi Philipin muistoa, samalla kun siunaustilaisuus Windsorin linnan Pyhän Yrjön kappelissa alkoi.

Kuningatar Elisabet saapui tilaisuuteen ensimmäisenä omaisista. Arkkua saattoivat Elisabetin ja Philipin lapset, prinssi Charles, prinsessa Anne sekä prinssit Andrew ja Edward.

Lastenlapsista mukana ovat prinssi William ja hänen veljensä prinssi Harry. Veljekset eivät kävelleet vierekkäin, vaan heidän välissään kulki heidän serkkunsa, Annen poika Peter Phillips.

Itse siunaustilaisuuteen saa koronarajoitusten johdosta osallistua vain 30 ihmistä. Hautajaiset näytettiin kuitenkin suorana lähetyksen ympäri maailman, esimerkiksi Suomessa Yleisradion kanavilla.

Britannian yleisradioyhtiö BBC ei kuitenkaan nyt ole raivannut kaikkea muuta ohjelmaa televisiokanaviltaan, vaan lähettää ohjelmaa hautajaisista vain ykköskanavallaan, kertoo Guardian.

BBC joutui ennennäkemättömän kritiikkiryöpyn kohteeksi kun 99-vuotias Philip kuoli viime viikon perjantaina. Yhtiö lähetti tuolloin kolmella televisiokanavalla pelkästään Philip-muistelua. BBC:n palautekanavaan tuli 110  000 valitusta asiasta, kun muun muassa kokkiohjelma MasterChef ja rakastettu saippuasarja Eastenders joutuivat väistymään.

BBC puolusti ratkaisuaan ja perusteli, että yhtiön rooli Britannian yleisradioyhtiönä asettaa sille velvoitteita ja Philipin kuolema herätti suurta kiinnostusta sekä kotimaassa että ulkomailla.

Mittava uutiskattaus heijastaa sitä tosiasiaa, että Britannian kuningashuoneen asema maailman johtavana kuninkaallisviihteen tuottajana on vankkumaton. Pohjoismaiden tai Benelux-maiden maanläheisemmät kuningashuoneet eivät pysty haastamaan brittien kuninkaallista dynastiaa medianäkyvyydessä ja markkinointivoimassa.

Koronarajoitukset pitävät saattoväen pienenä

Ennen hautajaispäivää brittejä kehotettiin koronarajoitusten takia olemaan menemättä Windsoriin, jossa hautajaiset järjestetään. BBC:n mukaan suositusta on noudatettu, eikä suuria väkijoukkoja näkynyt Lontoon liepeillä sijaitsevassa pikkukaupungissa.

Muutama rojalisti kävi laskemassa kukkakimppuja Windsorin linnan portille, mutta väkijoukot olivat tuntuvasti pienempiä kuin kuninkaallisissa tapahtumissa yleensä.

Koronarajoitusten vuoksi siunaustilaisuuteen saa osallistua korkeintaan 30 vierasta. Kaikki pitävät maskia seremonia aikana.

Tuoreimmat aiheesta

Prinssi Philip