Britannia tulvii
Britanniaa riepotellut rankkasade on aiheuttanut useille alueille massiivisia tulvia. Dronevideo näyttää, kuinka tulvavesi on tuhonnut autoja ja infrastruktuuria.
Iso-Britannian keskiosissa useita asuinalueita on jouduttu evakuoimaan poikkeuksellisen rajujen tulvien vuoksi.
Brittilehti Guardianin mukaan Englannissa oli perjantaiaamuna annettu lähes 300 tulvavaroitusta. Rajujen tulvien odotetaan jatkuvan vielä useiden päivän ajan.
Perjantain vastaisena yönä Trent-joki nousi Britannian ympäristöviraston mukaan korkeammalle kuin 24 vuoteen. Tulvat ovat syntyneet Britanniassa tällä viikolla riehuneen Henk-myrskyn seurauksena.
Uutistoimisto Reutersin julkaisemasta dronemateriaalista näkyy, kuinka tulvavesi on Nottinghamshiren piirikunnassa on noussut peittämään muun muassa teitä sekä osin autoja ja rakennuksiakin.
Myös esimerkiksi lehmiä kerrotaan hukkuneen tulvissa Nottinghamshiren lähistöllä Derbyshiren piirikunnassa.
Etelämpänä maan pääkaupungissa Lontoossa puolestaan Thames-joen tulvimisen seurauksena ravintolalaiva upposi veden alle.
Useita tulvavaroituksia on annettu myös muun muassa Walesissa, Iso-Britannian länsiosassa.
Korkein sademäärä mitattiin torstaina maan eteläosassa Hampshiressa, jossa satoi 35,2 millimetriä vuorokauden aikana.
Uusimmat
-
07:28
Saako toisen mökille ilmestyä yllättäen? Näin lähetät kutsumattomat vieraat kohteliaasti kotimatkalle
-
07:14
NHL:n suomalaishyökkääjä jakoi kovaa kritiikkiä itselleen – "Vaikea kausi"
-
07:05
Pekka Pouta kertoo koiriensa Sinin ja Suvin kesäkuulumiset: "Yhteiselo on muuttunut jatkuvasti paremmaksi"
-
07:05
MM-kisojen pistelinko toipui karmeasta onnettomuudesta – tuomari teki jäältä verisen löydön
-
06:32
Lääkehuolto kriisiytyy? Liitto: Jopa 40 prosenttia apteekeista uhkaa konkurssi hallituksen leikkausten takia
-
06:30
Jesse Puljujärvi virnistää Leijonien MM-tilanteesta – tällaisen viestin hän lähettää koto-Suomeen
-
06:29
Suomalaishotellien siivooja paljastaa, mitä ihmiset unohtavat huoneisiinsa – tämä oli oudoin löytö
-
06:25
Tikkurilan yö: Pamahduksia ja kaksi palavaa uutta autoa
-
06:19
Copterlinen tragedia: Toista pilottia ei löytynyt muiden menehtyneiden joukosta – ystävät päättivät toisin
-
06:13
Lakiluonnos: Nuorille takuu terapiaan pääsystä kuukauden kuluessa
-
06:08
Brittipuolustusministeri Saksalle: Lähettäkää Ukrainaan pitkän kantaman ohjuksia – tällaisia ne ovat
-
06:07
Poliisille moitteet romanien syrjinnästä – Asiantuntija: Leväperäisyyttä henkilötietojen käsittelyssä
-
06:02
Leijonista ilmoille katkeransuloinen näkymä – "Ruotsalaiset kauhistelevat"
-
05:59
Pörssisähkön hinta moninkertaistuu mutta on yhä edullista
-
05:49
Vuorovesi-ilmiössä merivesi nousee jopa 20 metriä, mutta vaikuttaako kuun vetovoima ihmiseen?
-
05:38
Tänään on viikon kylmin päivä, hallaöitä etelään asti – mutta helle palaa pian! Katso paikkakuntasi ennuste
-
05:33
Murharyhmä irakilaiskaksosten uusista rikosepäilyistä: "Ideologia ohjaa yhä"
-
05:14
Iranin presidentti ja ulkoministeri kuolleet – helikopteri törmäsi vuorenhuippuun: "Täysin palanut"
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
Lataa lisää