Britannia tuomitsi Iranin toimet hätäkokouksessaan – vaatii aluksen ja miehistön vapauttamista

1:51img
Video: Näin Iranin vallankumouskaarti otti haltuunsa Britannian lipun alla matkaavan Stena Impero -tankkerin.
Julkaistu 22.07.2019 14:39

MTV UUTISET – STT

Britannia on hätäkokouksessaan tuominnut Iranin toimet Persianlahdella ja pyytänyt toistamiseen Iranin haltuun ottaman aluksen ja sen miehistön vapauttamista välittömästi.

Pääministeri Theresa Mayn tiedottaja kertoi tiedotusvälineille, että kauppalaivan saartaminen kansainvälisesti tunnustetuilla merireiteillä on omiaan kiristämään maiden välisiä suhteita.

– Alus pysäytettiin vääriin ja laittomiin syihin vedoten ja Iranin pitäisi välittömästi päästää alus ja sen miehistö vapaaksi, Mayn tiedottaja sanoi.

Britannian ulkoministeri Jeremy Huntin on määrä kertoa Persianlahden tilanteesta parlamentille myöhemmin tänään.

Iran otti viime perjantaina haltuunsa Britannian lipun alla Hormuzinsalmessa seilanneen Stena Impero -tankkerin. Iran esitti muun muassa, että tankkeri ei vastannut varoitusviesteihin eikä sen transponderi ollut päälle kytkettynä.

Iran toistikin maanantaina, että aluksen pysäyttäminen oli laillinen keino, jolla taattiin alueen turvallisuus.

Iranin viranomaisten mukaan Stena Imperion 23-henkinen miehistö on kunnossa. Tankkerin tutkinnan nopeus riippuu viranomaisten mukaan siitä, miten hyvin miehistö tekee yhteistyötä.

Yksi miehistön jäsenistä Suomen konsulitapauksena

Latvian ulkoministeriö on pyytänyt Suomen suurlähetystön konsuliapua brittitankkerin latvialaiselle miehistön jäsenelle, Suomen ulkoministeriöstä kerrotaan STT:lle.

– Annamme Latvialle virka-apua, kun paikalla olemme. Olemme sen perusteella olleet yhteydessä Iranin ulkoministeriöön, ajankohtaisviestinnän yksikön päällikkö Vesa Häkkinen kertoo.

Häkkisen mukaan Suomen tehtävä on varmistaa, että latvialaisen miehistön jäsenen oikeudet toteutuvat. Latvian kansalainen on yksi aluksen 23 jäsenestä. Hän on BNN-uutistoimiston mukaan osa aluksen huoltohenkilöstöä.

Asiasta kertoivat aiemmin muun muassa Yle ja Helsingin Sanomat. Aluksella on myös Intian, Venäjän ja Filippiinien kansalaisia.

Tuoreimmat aiheesta

Iran