Britannia varautuu hengenvaaralliseen Eunice-myrskyyn – tällaista jälkeä brutaalit tuulet ovat aiheuttaneet tänään ympäri Eurooppaa

1702-puola
Julkaistu 17.02.2022 21:03
Toimittajan kuva
Anton Aaltio

anton.aaltio@mtv.fi

Keski-Eurooppaa torstaina riepotelleissa myrskyissä on kuollut ainakin neljä ihmistä. Lisäksi jopa yli 50 metriä sekunnissa puhaltaneet tuulet ovat aiheuttaneet huomattavia liikennehaittoja.

Puolassa tuulenpuuskat vahingoittivat satoja koteja, kaatoivat satoja puita ja jättivät yli 300 000 kotitaloutta ilman sähköjä yöksi. Poliisin mukaan kaksi ihmistä kuoli ja kaksi loukkaantui, kun suuri nostokurki kaatui työmaalla Krakovassa. Lisäksi yksi ihminen kuoli, kun puu kaatui auton päälle maan länsiosassa. Myös Saksan pohjoisosissa Bad Bevensenin kaupungissa kuoli yksi ihminen puun kaaduttua hänen päälleen.

Tshekissä niin ikään satojatuhansia koteja oli ilman sähköä ja maanteille sekä rautateille kaatuneet puut häiritsivät liikennettä. Kolme lasta vietiin loukkaantuneina sairaalaan auto-onnettomuuden jälkeen. Lisäksi tuulenpuuskat ovat hajottaneet tai tuhonneet kattoja eri puolilla maata.

Hollannin yleisradioyhtiön mukaan lähes 30 metriä sekunnissa puhaltaneet tuulenpuuskat aiheuttivat ainakin yhden poliisin loukkaantumisen, kun palanen kattoa irtosi tuulen voimakkuudesta. Lisäksi kaksi ihmistä piti leikata ulos kaatuneen puun alle jääneestä autosta ja toimittaa sairaalaan.

Lennot Amsterdamin Schipholin kentällä ovat myöhästelleet ja joitakin junayhteyksiä on peruttu. Myös Saksassa on peruttu lentoja ja junia kovan myrskyn vuoksi. Myrskyn on ennustettu jatkuvan vielä läpi perjantain, ja voimakkuudeltaan hurrikaanin suuruisia tuulia on luvattu Saksan pohjois- ja keskiosiin lauantain vastaiseksi yöksi.

Britannia varautuu tiukkaan tuuleen

Britannian ilmatieteen laitos on antanut Lounais-Englantiin ja Etelä-Walesiin säävaroituksen perjantaiksi odotetun Eunice-myrskyn alla. Luvassa voi olla jopa miltei 45 metriä sekunnissa puhaltavia tuulenpuuskia, ja myrskystä ennustetaan hengenvaarallista.

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuulet voivat irrottaa kattoja, kaataa puita juurineen ja katkoa voimajohtoja. Pahimpia tuhoja on ennustettu Englannin lounaisosaan.

Myös Irlannin ilmatieteen laitos on antanut Eunicen vuoksi varoituksen kovista tuulista ja rannikkotulvista. 

Tuulenpuuskat hirmumyrskylukemissa

Forecan meteorologi Markus Mäntykannas sanoo, että Euroopassa todetut tuulenpuuskien nopeudet ovat täysin poikkeuksellisia. Suomessa vastaavia 50 metriä sekunnissa -lukemia ei ole hänen tietonsa mukaan koettu, ainakaan mantereella.

– Täytyy kuitenkin ottaa huomioon, että tässä tapauksessa kyseessä on ollut ainoastaan yksittäisiä tuulenpuuskia. Lukemat ovat joka tapauksessa aika hurjia, Mäntykannas kuvailee.

Hirmumyrskyksi luokitellaan myrsky, jossa tuulennopeus on vähintään 33 metriä sekunnissa. Yli 50 metriä sekunnissa kulkevat tuulet luokitellaan kolmannen asteen hirmumyrskyksi. 

Tuoreimmat aiheesta

Myrskyt