Britannian MotoGP-kisa on peruttu vaikeiden sääolosuhteiden takia. Myöskään Moto2- ja Moto3-luokkien kisoja ei ajeta.
MAINOS
MotoGP-kausi C Morella!
San Marinon GP-viikonloppu 8.-9.9.
Ratamoottoripyöräilyn MM-sarjassa tehtiin aikataulumuutoksia sunnuntain kisalähtöihin jo eilen, koska sääennusteen mukaan sateen todennäköisyys kasvaa iltapäivän mittaan Silverstonen radalla.
MotoGP-kisa oli tarkoitus ajaa uuden aikataulun mukaan Suomen aikaa kello 13.30 alkaen, mutta kisan startti viivästyi.
Kisan tuomaristo kokoontui ensimmäisen kerran kello 14.30 päättämään, mitä MotoGP-kisan kanssa tehdään.
MotoGP ehti ilmoittaa kisalle jo uuden alkamisajan (Suomen aikaa klo 16.00), mutta tämä tieto peruttiin myöhemmin.
Tuomaristo kokoontui uudelleen Suomen aikaa kello 17.00.
MotoGP tiedotti Twitterissä, että jos sade loppuu kello neljään mennessä paikallista aikaa (Suomen aikaa kello 18.00), kaikki kolme kilpailua ajetaan.
Puolestaan jos sade ei ole loppunut kello 18.50 mennessä, kaikki kisat perutaan.
Lopulta päivän kaikki kisat jouduttiin perumaan. Sarjaa hallinoiva Dorna kuuli päätökseen MotoGP-kuskeja ja -talleja.
Vaihtoehtona ei ollut siirtää kisaa maanantaille, sillä talleista ajatuksen tyrmäsivät Yamaha, Honda, Suzuki ja Aprilia. Myös LCR- ja Marc VDS -tiimit vastustivat ideaa.
MotoGP-kausi jatkuu kahden viikon kuluttua San Marinossa.
Päivittetty klo 18.11: Lisätty tieto, että MotoGP-kisa on peruttu
Päivitetty klo 17.17: Lisätty MotoGP:n tuorein päivitys
Päivitetty klo 16.02: Tuomaristo kokoontuu seuraavan kerran kello 17.00
Päivitetty klo 15.36: Kisa ei alakaan kello 16.00
Päivitetty klo 15.19: Lisätty tieto kisan uudesta alkamisajasta
Päivitetty klo 14.38: Lisätty tieto, ettei kisa siirry maanantaille
Päivitetty klo 14.16: Lisätty tieto tuomariston kokoontumisesta