Poptähti Britney Spearsin kerrotaan olevan toiveikas tulevaisuutensa suhteen.
39-vuotias Britney Spears on joutunut elämään peräti 13 vuotta holhouksen alaisena, siitä huolimatta, vaikka hän on pyytänyt sen päättyvän.
Spearsin isä on ollut vastuussa 39-vuotiaan tähden taloudesta ja yksityiselämästä koko holhouksen ajan. Holhousmääräys annettiin laulajan vuonna 2007 tapahtuneen henkisen romahduksen jälkeen.
Hakemus holhouksen lopettamiseksi käsiteltiin tuomioistuimessa Los Angelesissa viime viikolla.
Oikeudenkäyntiasiakirjat osoittavat, että tuomari on hylännyt asianajajan pyynnön poistaa Spears Jamie-isänsä holhouksesta.
Viime viikolla kuulemistilaisuudessa Britney paljasti kylmääviä väitteitä holhouksesta. Tuomari ei voi tehdä kuitenkaan päätöstä pelkästään poptähden sanomien perusteella, sillä Spearsin tulee tehdä vielä vetoomus holhouksen lopettamiseksi.
Tilanne on saanut uusia käänteitä
Tällä viikolla Spearsin pitkäaikainen manageri Larry Rudolph irtisanoi itsensä tehtävästään. Myös Spearsin asianajaja Samuel D. Ingham III on pyytänyt, ettei enää edustaisi poptähteä.
Spearsin läheinen henkilö kommentoi E Newsille asioiden nyt menevän oikeaan suuntaan.
– Hän tuntee vihdoin tulevaisuutensa toiveikkaaksi. Hän uskoo henkilöiden irtisanoutuvan, koska he tietävät hänen puhuvan totta. Hän on helpottunut siitä, että hänen asianajajansa eroaa ja samalla toivoo saavansa valita itse itselleen haluamansa asianajajan.
Lue myös: Jamie Spears pyytää selvitystä Britney Spearsin sanomisista – välitti mielipiteensä asianajajan kautta
– Se tarkoittaa, että tuomari antaa asioiden mennä eteenpäin, jotta holhoussopimus saataisiin päätymään, lähde kertoo.
Rudoplh toimi Spersin managerina 25 vuoden ajan. Mies kertoi erostaan tiedotteessa. Miehen kertoman mukaan Spears suunnittelee musiikkiuran lopettamista, joten manageria ei tulla tarvitsemaan enää jatkossa.
Lähde: E News.