Brittibändiltä vaaditaan miljoonakorvauksia – laulaja suuteli basistia lavalla ja kokonainen festivaali peruttiin Malesiassa

The 1975 laulaja Matt Healy AOP
The 1975 -yhtyeen laulaja Matt Healy Chicagossa elokuussa 2023./All Over Press
Julkaistu 12.08.2023 16:15
Toimittajan kuva

Sanna Pietiläinen

sanna.pietilainen@mtv.fi

The 1975 -yhtyeen keulahahmo Matt Healy piti malesialaisfestivaalin lavalla puheen seksuaalivähemmistöjen oikeuksien puolesta ja suuteli bändikaveriaan. Homoseksuaalisuus on Malesiassa kielletty ja siitä voi saada jopa 20 vuotta vankeutta.

Good Vibes -festivaali peruttiin heinäkuussa Kuala Lumpurissa sen jälkeen, kun brittiläinen The 1975 -yhtyeen laulaja Matt Healy kritisoi Malesian hallituksen linjauksia ja suuteli sen jälkeen yhtyeen basisti Ross MacDonaldia.

– Mikä järki on kutsua meidät esiintymään ja sanoa sen jälkeen, kenen kanssa voimme harrastaa seksiä, Healy ihmetteli.

The Guardian kertoo festivaalin järjestäjän vaativan nyt 2,7 miljoonan dollarin vahingonkorvauksia.

Homoseksuaalisuus on laitonta muslimienemmistöisessä Malesiassa, ja sodomian kriminalisoivat lait mahdollistavat jopa 20 vuoden vankeustuomion. Malesian LGBTQ+ -yhteisöön kuuluvat joutuvat myös säännöllisesti viranomaisten syrjimäksi.

Katso video alla: "Olin valmis riistämään itseltäni hengen" – Jussi Lukácsta yritettin "parantaa" eheytyshoidoilla

1:35img

Eheytyshoidoissa käyneellä Jussi Lukácsella meni vuosia ennen kuin hän hyväksyi olevansa homoseksuaali.

Maahantulo kiellettiin

Festivaalin järjestäneen yrityksen asianajajan mukaan kanne koski enimmäkseen sopimusrikkomusta. Healyn edustaja allekirjoitti ennen yhtyeen keikkaa kirjallisen sopimuksen, jonka mukaan ”bändi noudattaa kaikkia paikallisia ohjeita ja määräyksiä” esiintyessään.

Asianajaja sanoo peruuntumisen myös vieneen tuloja paikallisilta taiteilijoilta ja yrittäjiltä.

Malesian hallitus tuomitsi laulajan paikallisten tapojen rikkomisesta ja kielsivät bändiltä pääsyn maahan.

Osa Malesian LGBTQ+ -yhteisöstä kritisoi Healya sosiaalisessa mediassa. Heidän mukaansa Healyn tempaus voi tehdä seksuaalivähemmistöjen aseman entistä tukalammaksi Malesiassa.

Tapauksen jälkeen bändi perui keikkansa myös Indonesiassa ja Taiwanissa.

Mielenosoitus ei ollut Healyn ensimmäinen – vuonna 2019 hän suuteli miespuolista fania keikalla Arabiemiirateissa, jossa on myös tiukat homoseksuaalisuuden kieltävät lait.

Lue myös: Paavi Franciscus teki selvennyksen aiempaan lausuntoonsa: Homoseksuaalisuus ei ole rikos, vaan syntiä

Tuoreimmat aiheesta

Malesia