Helsingin poliisi sai aamulla hälytyksen Hakaniementorille, jossa partiota odotti bussissa yksin seikkaillut koira.
– Koira oli noussut yksin bussiin Teerisuontieltä Malmilla. Bussissa ihmiset olivat ihmetelleet yksin kulkevaa koiraa ja soittaneet hätäkeskukseen, kerrotaan poliisin johtokeskuksesta Helsingissä.
Poliisin mukaan sekarotuinen, vanha koira on viety Viikin pieneläinklinikalle. Poliisi ei tiedä koiran omistajaa.
– Kukaan ei ole vielä ainakaan meiltä kysellyt koiran perään.
Bussissa olleiden ihmisten mukaan koiraa oli bussipysäkille kuljettanut iäkäs mies. On mahdollista, että koira oli noussut bussiin, eikä mies ollut ehtinyt vetää sitä takaisin.
Ihmiset ovat julkaiseet koirasta runsaasti kuvia Facebookissa. Koira oli bussimatkustajien mukaan kiltti, tottunut bussilla matkustaja. Se oli heilutellut häntää ahkerasti.
– Toivotaan, että omistaja löytyy.