Camilla Richardsson hätkähti kesken SE-juoksun: "Siinä oli sitten pieni paniikki"

Camilla Richardsson murskasi maratonin Suomen ennätyksen lauantaina Valenciassa. Richardsson kertoo tienneensä jo viiden kilometrin kohdalla, että tulossa on hyvä juoksu.

Richardsson sijoittui Valencian maratonilla 16:nneksi ajalla 2.24.38 ja rikkoi Alisa Vainion aiemman Suomen ennätyksen lähes kolmella minuutilla. Samalla rikkoutui Pariisin olympialaisten tulosraja 2.26.50.

Suomen Urheiluliiton tiedotteessa Richardsson kertoo juoksun sujuneen ongelmitta alusta loppuun. Hän oivalsi jo varhaisessa vaiheessa, mitä tuleman pitää.

– Huomasin jo ensimmäisen viiden kilometrin jälkeen, että nyt tulee aika hyvä juoksu. Tavoite oli juosta puolimatkaan tunnissa ja 13 minuutissa. Siinä oli sitten pieni paniikki, kun en ole niin tottunut maratonjuoksija, että onko vauhti liian kovaa, Richardsson sanoi tiedotteessa.

– Vauhti pysyi kuitenkin tasaisena loppuun asti ja juoksu tuntui hyvältä, niin kuin maratonilla pitää. Silloin tulee hyvä aika. Minulla oli myös hyvä letka miehiä, joiden kanssa juoksin. Siinä oli yksi mies, jonka tavoite oli alittaa 2.25, joka juoksi alusta loppuun minun kanssani.

Richardsson rikkoi Valenciassa Pariisin olympialaisten tulosrajan, mikä liiton tiedotteen mukaan käytännössä ratkaisi sen, että ensi kesän arvokilpailussa hän juoksee Rooman EM-kilpailuissa puolimaratonin ja Pariisin olympiakisoissa maratonin. 

– Kyllä se siltä näyttää. Huilaan nyt pari päivää ja sitten lähden Etelä-Afrikkaan harjoittelemaan. Nyt kun maratonin harjoitusjakso on takana, on tarkoitus tehdä enemmän 10 000 metrin harjoittelua.

Naisten kilpailun voitti Etiopian Worknesh Degefa ajalla 2.15,51.

Lue myös:

    Uusimmat