Carolinan mahtivire jatkuu – Antti Raanta sai odottamattoman mahdollisuuden
Loukkaantumisista kärsivä Anaheim Ducks taipui torstai-iltana NHL:ssä Carolina Hurricanesin käsittelyssä maalein 6–3.
Ottelua isännöinyt Carolina karkasi avauserässä kahden maalin johtoon. Andrei Svetshnikovin 2–0-osumasta kirjattiin syöttöpiste sekä Sebastian Aholle että Teuvo Teräväiselle.
Heti toisen erän alussa Anaheim pääsi kaventamaan, mutta Carolina palautti kahden maalin johtonsa vain puolisentoista minuuttia myöhemmin. Toisen erän puolivälin jälkeen Anaheim kavensi ja tasoitti minuutin sisään, mutta vajaat neljä minuuttia myöhemmin Carolina pääsi karkaamaan lopullisesti.
Carolinan Jesperi Kotkaniemi otti syöttöpisteen Stefan Noesenin 4–3-maalista, kun taasen Teräväinen kirjautti illan toisen syöttöpisteensä Jack Druryn osumasta parisen minuuttia tämän jälkeen.
Carolinan maalilla päivysti ottelun alkupuoliskon ajan Pjotr Kotshetkov, mutta hän poistui jäältä toisen erän jälkimmäisellä puolella Anaheim-hyökkääjä Isac Lundeströmin kanssa sattuneen törmäyksen jälkeen. Vaihdosta saapunut Antti Raanta torjui kaikki kolme häntä kohti tehtyä laukausta.
Carolina on voittanut viimeisestä seitsemästä ottelustaan kuusi.
Granlund ja Tolvanen pistejahdissa
San Jose Sharks päätti Montrealissa 12 tappion putkensa voittamalla isäntäjoukkueen Canadiensin maalein 3–2. Voitto oli Sharksille ensimmäinen sitten joulukuun 12. päivän, jolloin haiparven hampaisiin jäi Winnipeg Jets.
San Josen suomalaishyökkääjä Mikael Granlund nappasi syöttöpisteen joukkueensa toisen erän 3–1-osumasta. Seuran suomalaisveskari Kaapo Kähkönen oli Kanadassa huilivuorossa ja verkkoa vartioi Mackenzie Blackwood, joka torjui 33 kertaa.
Seattle Kraken kävi niin ikään varkaissa torstaina. Seattle kaatoi vierasottelussa Washington Capitalsin lukemin 4–1. Seattlen suomalaishyökkääjä Eeli Tolvanen kirjautti ottelun toisessa erässä syöttöpisteen Justin Schultzin maalista.
Voitto oli Krakenille kahdeksas peräjälkeen ja kolme kautta NHL-jäillä pelannut seura luisteli tasoihin aiemman ennätyksensä kanssa. Samalla Seattle venytti ennätyspitkää pisteputkeaan jo 12. peräkkäiseen otteluun.
Suomalaiset tehopisteille Floridassa
Floridassa isäntäjoukkue Tampa Bay Lightning nappasi kotivoiton New Jersey Devilsistä jatkoajalle venähtäneessä ottelussa. Lightning kaatoi Newarkin paholaispartion maalein 4–3.
Ottelun avausmaalin teki New Jerseyn Dawson Mercer, ja osumasta kilahti syöttöpiste Erik Haulan tilille. Tämän jälkeen pensseli oli tovin tiukasti isäntien hanskoissa. Luke Glendening teki avauserässä kaksi maalia ja Brayden Pointin toisen erän puolivälin osuma vei Lightningin jo 3–1-johtoon.
New Jerseyn onnistui kuitenkin luistella takaisin Tampan rinnalle ja ottelun ratkoi lopulta Darren Raddysh jatkoajan toisella minuutilla.
Florida Panthers ratkoi kotopuolessa voittonsa Los Angeles Kingsia vastaan niin ikään jatkoajalla. Sam Reinhart täräytti 3–2-voittomaalinsa aivan jatkoajan viime sekunneilla. Floridan suomalaiskippari Aleksander Barkov nappasi Reinhartin ylivoimamaalista syöttöpisteen.
Tulokastähti Bedard sivussa viikkoja
Chicago Blackhawks pelasi torstaina jälleen ilman tulokastähteään Connor Bedardia, joka loukkaantui viime viikolla New Jerseyn Brendan Smithin taklaamana. Bedardilta murtui tilanteessa leuka.
Tällä viikolla selvisi, että seura joutuu selviämään ilman kanadalaislupaustaan 6–8 viikkoa. Bedardille tehtiin NHL.comin mukaan leikkaus maanantaina.
NHL:n kesän ykkösvaraus Bedard on tehnyt kaikkiaan 33 tehopistettä ja hänellä on Chicagon kovin saldo niin kokonaispisteiden, maalien kuin syöttöpisteidenkin osalta.
Chicagon ottelu Winnipeg Jetsiä vastaan päättyi torstaina 1–2-tappioon. Seura on ollut jäällä nyt kolmesti ilman Bedardia ja voittanut näistä otteluista yhden.
Uusimmat
-
21:27
MTV seuraa SM-liigaa: HIFK lähellä historiallista voittoa – Kärppien tähtikiinnitys hurjasteli hatullisen
-
21:21
Herttinen mikä tykitys! Kärppien tähti Reid Gardiner riehui Porissa – hattutemppu draaman keskellä
-
21:06
Jokerit suli karmealla tavalla – Valtteri Filppula osui jälleen
-
21:05
Somevaikuttaja Emilia Huttunen haaveilee vatsaleikkauksesta – raskaudet ovat jättäneet kehoon jälkensä
-
21:03
Kuka oli Ibrahim Aqil? Israelin iskun kohteesta tarjottu seitsemän miljoonan palkkio
-
20:50
Mika Aaltolalle yllättäviä mutkia Strasbourgin-matkalle: "Viimeksi kaksikymppisenä tein jotain vastaavaa"
-
20:49
Israel: Isku Beirutiin surmasi kymmenisen Hizbollah-komentajaa – MTV seuraa
-
20:40
Syyttäjä: Mies yritti tappaa naapurinsa lapiolla Oulun keskustassa – selitti tekoaan "kadun merkillä"
-
20:32
Vaarallinen rahtialus ajelehtii kohti Ruotsia – tällä taholla vastuu, jos jotain käy
-
20:32
Nyt meni hermot: TPS-tähdeltä karmiva taklaus Liigassa – sitten lyötiin nyrkillä päähän
-
20:20
Veikkausliigassa hillitön tuomarivirhe – maalintekijä myönsi Ruudulle: "Näin käy, jos ei ole VARia"
-
20:00
Salkkarit-kurkistus julki! Hahmo raivostuu: "Sota, se jatkuu kyllä"
-
19:59
Oppositiosta esitetään epäluottamusta Taviolle – Tuppurainen: "Vakava irtiotto Suomen linjasta"
-
19:57
Nyt on Tappara sekaisin! HIFK:lla hurja alku TV-ottelussa – Jori Lehterä hirmuvireessä
-
19:48
Lehti: Valtteri Bottas teki sopimuksen
-
19:45
Ai kauhia! Jarno Pikkarainen joutui reagoimaan Ässien sekoiluun – Kärppien nimimiehet tylyinä Porissa
-
19:41
MTV Norfolkissa: Ensimmäisille suomalaissotilaille satelee kehuja – "Burgereitakin on syöty ja poroja on vähemmän"
-
19:39
SAS:n kone pakkolaskuun Kööpenhaminassa: Hiiri hyppäsi matkustajan ateriasta
-
19:34
Kolme kolaria Kolmostiellä Tampereella ruuhkauttivat liikenteen
-
19:30
F1:ssä tapahtui hätkähdyttävä käänne – maailmanmestari esitteli kiehtovan teorian: "Täytyy johtua siitä"
-
Lataa lisää