Carrie Underwood palasi kameroiden eteen – tältä tähti näyttää onnettomuutensa jälkeen

0:55img
Julkaistu 16.04.2018 10:33
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Kantrilaulaja Carrie Underwood loukkasi kasvonsa viime marraskuussa.

Carrie Underwood esiintyi Academy of Country Music Awards -palkintogaalassa. Esiintyminen oli ensimmäinen sitten viime marraskuun, jolloin Underwood kaatui kotipihallaan murtaen ranteensa ja saaden 40 tikkiä kasvoihinsa.

LUE LISÄÄ: Carrie Underwood kaatui pahasti ja sai 40 tikkiä – jakoi ensimmäisen kuvan parantuneista kasvoistaan

Onnettomuuden jälkeen Underwood oli hyvin salamyhkäinen kasvojensa kokemista vaurioista. Hän sanoi palaavansa kameroiden eteen, kun on siihen itse valmis ja lisäsi, että hänen kasvonsa saattavat näyttää erilaisilta.

Aiemmin tässä kuussa Underwood julkaisi kuvan studiolta, jossa näkyy toinen puoli laulajan kasvoista. Esiintyminen palkintogaalassa on kuitenkin ensimmäinen kerta, kun kamerat ovat pääseet kuvaamaan laulajatähden kasvoja kokonaan.


Underwood esitti gaalassa kappaleensa Cry Pretty ja palasi lavalle vastaanottamaan palkintoa Keith Urbanin kanssa kaksikon yhteisen dueton The Fighter saatua tunnustusta. Underwood julkaisi Instagram-tilillään selfien päivää ennen esiintymistä, laulajatähden kasvot näyttävät parantuneen hyvin onnettomuuden jälkeen.


Lähde: People

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki