Onnettomuuteen joutunut Carrie Underwood julkaisi koskettavan videon.
Viimevuoden lopulla kuistillaan kaatunut Carrie Underwood julkaisi tunteikkaan videon, jossa hän kapuaa vaikeuksien kautta voittoon. Kaatumisen johdosta Underwood sai kasvoihinsa 40 tikkiä ja mursi ranteensa.
– Pahoittelen, jos et pidä siitä mitä näet, Underwood laulaa viitaten arpiin kasvoissaan.
LUE LISÄÄ: Kasvonsa telonut Carrie Underwood avautuu onnettomuudestaan: "Yksi porras pilasi kaiken"
Videolla Underwood nähdään musertuneena itkemässä monissa eri skenaarioissa, suihkussa, yksin sängyssä ja peilin edessä takahuoneella. Video ei ole kuitenkaan pelkkää epätoivoa, sillä laulaja näytetään esiintymässä jättiyleisölle kasvoillaan valuneet meikit ja Underwood suorastaan rokkaa lavalla.
Kantritähti otti aikansa, ennen kuin hän palasi takaisin kameran eteen onnettomuutensa jälkeen. Underwood sanoi haastatteluissa, että ei piileskellyt julkisuudesta, mutta ei myöskään erityisesti halunnut tulla kuvatuksi. Underwood pelkäsi ihmisten reaktiota hänen kasvojensa uuteen ulkonäköön.
Laulaja on sittemmin nähty lavalla musiikkigaaloissa ja hän on jakanut itsestään lähikuvia Instagramissa. Kuten uudella musiikkivideollakin näkyy, laulajan haavat ovat parantuneen erittäin hyvin ja hän on käytännössä entisensä näköinen.
Tarkkasilmäisimmät voivat nähdä arpia laulajan suun ympärillä.