Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelu CIA:n johtaja Mike Pompeo vertasi vuotosivusto Wikileaksia vihamieliseen tiedustelupalveluun torstaina pitämässään puheessaan. Pompeon mukaan Wikileaks uhkaa demokratiaa ja lyö kätensä yhteen diktaattorien kanssa.
Ensimmäisessä julkisesti pitämässään puheessa CIA:n johtajana Pompeo sanoi, että Wikileaks toimii ja puhuu kuin vihamielinen tiedustelupalvelu.
– Se on rohkaissut seuraajiaan etsimään töitä CIA:sta tarkoituksenaan hankkia tiedustelutietoa. Se keskittyy ylivoimaisesti Yhdysvaltoihin samalla kun se etsii tukea epädemokraattisilta mailta ja organisaatioilta, Pompeo sanoi.
– On aika kutsua Wikileaksia siksi, mikä se todella on: ei-valtiollinen ja vihamielinen tiedustelupalvelu, joka on usein Venäjän kaltaisten valtiotoimijoiden yllyttämä.
Pompeo Assangesta: Esittää itsensä ristiretkeilijänä
Viime kuussa Wikileaks kertoi paljastaneensa suuren joukon CIA:n hakkerointimenetelmiä, jonka jälkeen CIA ja Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI kertoivat aloittaneensa tutkinnan asiasta. Vuodon aikaan CIA syytti Wikileaksia amerikkalaisten vaarantamisesta.
Wikileaksin perustaja, Ecuadorin Lontoon-lähetystössä paossa olevan Julian Assangen mukaan tietovuoto paljasti keskustiedustelupalvelun epäpätevyyden. Assange kritisoi sitä, ettei tietoturva-aukoista kerrottu niiden korjaamiseksi.
Pompeo sanoi, että Assange esittää itsensä ristiretkeilijänä, mutta todellisuudessa hän vain auttaa Yhdysvaltain vihollisia.
Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin CIA-johtajaksi nimittämä Pompeo aloitti tehtävässään helmikuussa.