CIA:lla uusi arvio koronan alkuperästä

118876451
Kuva Kiinan Wuhanista tammikuulta 2020.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 26.01.2025 07:58
Toimittajan kuva
Jouko Luhtala

jouko.luhtala@mtv.fi

CIA sanoo jatkavansa koronaviruksen alkuperän selvittämistä.

Todennäköisintä on, että koronavirus vahingossa karkasi Kiinan Wuhanin laboratoriosta, arvioi Yhdysvaltojen ulkomaantiedustelu CIA. Asiasta uutisoivat muun muassa New York Times ja Wall Street Journal (WSJ).

Tiedustelupalvelu kuitenkin painottaa, että arviolla on luokitus "alhainen luottamus". Toisin sanoen CIA suhtautuu omaan näkemykseensä epäillen.

Laboratoriovuoto on joka tapauksessa todennäköisempi vaihtoehto kuin se, että virus olisi kehittynyt luonnollisissa olosuhteissa, CIA:n lauantaina julkaisemassa lausunnossa todetaan.

Näkemyksen jakavat Yhdysvalloissa ainakin liittovaltion poliisi FBI ja Yhdysvaltain energiaministeriö. Neljä muuta yhdysvaltalaista tiedustelutahoa pitää todennäköisempänä vaihtoehtona, että virus tarttui ihmisiin eläimestä, WSJ kirjoittaa.

CIA sanoo jatkavansa koronaviruksen alkuperän selvittämistä ja käsittelevänsä kaikki uskottavat raportit asiaan liittyen.

WSJ:n mukaan koronakysymys jakaa yhä Yhdysvaltojen tiedustelupalveluita. Asian selvittämistä vaikeuttaa se, ettei Kiinan hallitus ole ollut halukas tekemään yhteistyötä asian selvittämisen suhteen.

Koronavirus alkoi levitä Kiinan Wuhanissa loppuvuodesta 2019 ja kasvoi maailmanlaajuiseksi pandemiaksi vuonna 2020.

Koronavirus on tiettävästi tappanut yli seitsemän miljoonaa ihmistä maailmanlaajuisesti.

2:35imgKrista Kiuru: THL olisi alkuun halunnut seurata Ruotsin koronatoimia. Haastattelu on viime huhtikuulta.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus