Yhdysvaltain keskustiedustelupalvelun CIA:n entinen työntekijä on tuomittu 40 vuodeksi vankeuteen muun muassa Wikileaks-tietovuotoon liittyen.
Joshua Schulte tuomittiin muun muassa vakoilusta ja hakkeroinnista. Oikeuden asiakirjojen mukaan Schulte työskenteli CIA:ssa vuosina 2012–2016, jolloin hän keräsi tiedustelupalvelusta hakkerointiin käytettäviä työkaluja.
Pian työnsä jättämisen jälkeen hän lähetti keräämänsä tiedot ja ohjelmistot Wikileaksille, joka alkoi julkaista turvallisuusluokiteltua materiaalia vuoden 2017 maaliskuussa.
Wikileaksille vuodettujen ohjelmistojen joukossa oli muun muassa haittaohjelmia, viruksia ja niin sanottuja nollapäivähaavoittuvuuksia.
Schulte oli ensimmäisten epäiltyjen joukossa vuotoon liittyen, mutta häntä vastaan nostettiin alkujaan vain syytteet lapsipornon hallussapidosta vuonna 2017. Vakoiluun ja arkaluonteisten tietojen välittämiseen liittyvät syytteet nostettiin myöhemmin.
CIA on kuvaillut vuotoa digitaaliseksi Pearl Harboriksi sen laajuuden ja vaikuttavuuden takia. Kuvaus viittaa toisen maailmansodan aikaiseen yllätyshyökkäykseen, jonka japanilaiset tekivät Havaijilla sijaitsevaan Yhdysvaltain Pearl Harborin laivastotukikohtaan.