CNN: 16 ihmistä on saanut surmansa Yhdysvaltain armeijan koneen pudottua Mississippissä

Kone1
KC-130 -tyyppinen kuljetuskone tukikohdassa Filippiineiltä.
Julkaistu 11.07.2017 06:40

MTV UUTISET-AFP-STT

Yhdysvalloissa armeijan kone on syöksynyt maahan Mississippin osavaltiossa, raportoi yhdysvaltalaismedia.

CNN:n mukaan viranomaiset ovat kertoneet, että turmassa sai surmansa 16 ihmistä, jotka kaikki olivat sisällä koneessa. Asiasta kertoneen viranomaisen mukaan koneessa olleista kukaan ei selviytynyt hengissä.

Mediatietojen mukaan kyseessä oli KC-130 -kone, jota käytetään muun muassa joukkojen ja polttoaineen kuljettamiseen. Paikallislehden mukaan kone putosi paikallista aikaa arviolta neljältä iltapäivällä maanantaina.

Kone putosi Lefloren piirikunnassa, media on kertonut.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat