CNN: Poliisi tiedottaa 40 vuotta sitten kadonneista sisaruksista – mysteeri selviämässä?

lyoninininini
Katherine ja Sheile Lyon katosivat 40 vuotta sitten.
Julkaistu 15.07.2015 17:24

MTV UUTISET

Yhdysvaltain Bedfordin piirikunnan sheriffi on ilmoittanut pitävänsä tiedotustilaisuuden kello seitsemältä illalla Suomen aikaa. Tiedotteen mukaan viranomaiset ovat tehneet 40 vuotta vanhassa katoamistutkinnassa merkittävän läpimurron.

10- ja 12-vuotiaat sisarukset Katherine ja Sheila Lyon katosivat maaliskuun 25. päivä vuonna 1975 Marylandissa. Sisarusten oli määrä käydä katsomassa ostoskeskuksessa pääsiäisnäyttelyä ja syödä pizzalounas, mutta tyttöjä ei kuulunut kotiin sovittuun aikaan neljältä.

Tyttöjä ei viranomaisten etsinnästä huolimatta löydetty, eikä yli 2000 vihjettä vuosikymmenten aikana johtanut läpimurtoon tutkinnassa.

Tapaus nytkähti eteenpäin vuonna 2014, kun viranomaiset nimesivät Lloyd Lee Welch Jr:n ja tämän sedän Richard Allen Welchin, Sr, tapauksen pääepäillyksi.

Lloyd Welch, 57, on aiemmin tuomittu muun muassa nuorten tyttöjen hyväksikäytöstä Etelä-Carolinassa, Delawaressa ja Virginiassa. Tällä hetkellä kolmenkymmenen vuoden vankilatuomiota kärsivä Llyod oli ostoskeskuksessa Lyonin sisarusten kanssa samaan aikaan.

Llyod kertoi viranomaisille lähteneensä ostoskeskuksesta tyttöjen kanssa ja myöhemmin nähneensä setänsä hyväksikäyttävän näitä. Lloyd väittää, ettei sittemmin nähnyt tyttöjä.

Viranomaiset uskovat Richard Welchin toimineen järjestyksenvalvojana ostoskeskuksen alueella katoamisen aikaan. Hänen perheensä myös omisti omaisuutta Bedfordin piirikunnassa alueella, jossa nyt tyttöjen ruumiita etsitään.

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat