CNN: Trumpin erottama puolustusministeri Esper hyväksyy presidentin päätöksen, viittaa perustuslakiin

AOP Trump Esper
Julkaistu 10.11.2020 06:17

MTV UUTISET – STT

Yhdysvaltain istuvan presidentin Donald Trumpin erottama puolustusministeri Mark Esper kertoo hyväksyvänsä Trumpin erotuspäätöksen. Asiasta kertoo uutiskanava CNN, joka on saanut haltuunsa kopion Esperin kirjeestä.

Median mukaan Mark Esper kirjoitti palvelevansa maata perustuslakia kunnioittaen, minkä takia hän hyväksyy presidentti Donald Trumpin päätöksen vaihtaa ministeriä.

Trump kertoi eilen Twitterissä Esperin potkuista. Esper ja Trump ovat olleet erimielisiä ainakin sotilashenkilöstön käyttämisestä mielenosoitusten rauhoittamiseen. Lisäksi Esper ei ole pitänyt kiirettä Yhdysvaltojen joukkojen vetämisellä pois Afganistanista.

Esper aloitti puolustusministerinä kesäkuussa 2019.

Lue lisää: Donald Trump on erottanut Yhdysvaltain puolustusministerin – mahdollisen seuraajan nähty saapuvan Pentagoniin

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat