Toukokuiset Euroviisut olivat kaoottiset erilaisten välikohtausten ja useiden maiden boikottiuhkauksien takia. Sääntöjä aiotaan vastaisuudessa kiristää.
Euroopan yleisradioliitto EBU on nyt saanut valmiiksi selvityksensä tapahtumista. Se kiristää tapahtuman sääntöjä jatkossa, kertoo ruotsalaislehti Dagens Nyheter.
Lehden mukaan artistien tulee jatkossa olla selvemmin tietoisia velvollisuuksistaan. EBU:lta itseltään vaaditaan selkeämpää viestintää.
Tulevia kilpailuja varten täytyy myös perustaa jatkossa kriisiryhmä vastaavien tilanteiden varalle.
Tämän vuoden Euroviisut ajautuivat kriisistä toiseen. DN:n mukaan osa artisteista oli vain minuuttien päässä siitä, että olisi jättänyt kisan kesken.
Alankomaiden osallistuja Joost Klein hylättiin finaalista hänen käyttäydyttyään uhkaavasti järjestävän organisaation työntekijää kohtaan.
Myös Israelin osallistuminen aiheutti kritiikkiä sekä pitkin kevättä että itse kilpailun aikana.