Suomalainen Amanda Ahola on käyttänyt tuhansia euroja näyttääkseen tosielämän Barbielta.
Daily Mail uutisoi suomalaisesta Amanda Aholasta, joka on käyttänyt tuhansia euroja näyttääkseen tosielämän Barbie-nukelta. Jyväskyläläinen Ahola on myöntänyt löytäneensä internetistä useita miehiä, jotka toimivat sponsoreina hänen kauneusleikkauksilleen.
Tähän päivään mennessä Ahola on käyttänyt lähes 17 000 puntaa kolmeen rintaleikkaukseen, muuntaakseen B-kuppikoon rintansa 30GG-kokoisiksi. Noin 4500 euroa on hujahtanut nenäleikkauksiin ja lisäksi tuhansia euroja vielä huulten täyttämiseen sekä Botox-pistoksiin.
– Ykköstavoitteeni on näyttää muoviselta, niin muoviselta kun vain voin. Barbie on lähellä täydellisyyttä ja haluan päästä niin lähelle täydellistä kuin voin. Kun ihmiset kutsuvat minua feikiksi tai Barbieksi, se tekee minut todella onnelliseksi, Ahola kertoi Barcfort TV:lle.
Ilman perheen tukea ja taloudellista apua, Ahola on tehnyt paljon töitä useissa työpaikoissa kustantaakseen unelmansa. Hän työskenteli muun muassa yhteen aikaan siivoojana sairaalassa, mikä oli hänen mukaansa jatkuvaa kamppailua.
– En olisi saanut käyttää meikkiä, ja se teki kipeää, mutta pidin kyllä tekoripsiä. Minun piti jatkuvasti taistella ihmisiä vastaan, jotka jatkuvasti sanoivat että minulla on liian massiivisen hiukset ja että minulla on liikaa meikkiä, niinkuin olisin menossa juhlimaan.
Aholan kolmannen rintaleikkauksen maksoi mies, jonka hän tapasi netissä. Nainen kertoo tavanneensa miehen Instagramissa.
– En etsinyt sellaista miestä. Hän kysyi minulta onko mitään mitä haluaisin, vastasin että haluaisin isommat rinnat. En ole ikinä tavannut häntä, olemme ainoastaan puhuneet puhelimessa.
Naisen mukaan hänelle on ok, mikäli joku haluaa maksaa hänen laskunsa tai leikkauksensa, muttei halua fyysistä suhdetta hänen kanssaan. Hänen poikaystävänsä ei kuitenkaan ole kovinkaan mielissään tästä kuviosta.
Viimeisin rintojen suurennusleikkaus lähes vei Aholan hengen, sillä hän kärsi kohtauksen joka aiheutti turvotusta hänen aivoissaan.
– En katunut sitä mitä tapahtui, sillä tein valinnan ja se oli seuraus. Mutta olin todella murtunut koska tiesin, että tämä tarkoittaisi kohdallani leikkausten loppumista.
Puoli vuotta myöhemmin Ahola harkitsee uutta, takapuoltaan kohottavaa leikkausta. Hän myöntää olevansa jollain tasolla koukussa leikkauksiin.