Suomessa naiset luottavat omaan talouteensa vähemmän kuin miehet, ilmenee Danske Bankin kyselytutkimuksesta.
Sukupuolten välinen ero taloudellisessa mielenrauhassa on Suomessa myös suurempi kuin verrokkimaissa eli Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, Danske kertoo tiedotteessaan. Tilanne on pysynyt samana vuodesta 2018, jolloin Danske selvitti asiaa ensimmäisen kerran.
Danske sanoo, että vaikka suomalaisnaisten taloudellinen mielenrauha on ollut vuodesta 2018 asti miehiä heikompi, ero revähti tänä vuonna kaikkein suurimmaksi tutkimuksen historian aikana.
Dansken mukaan miesten taloudellisen mielenrauhan indeksi pysyi lähes ennallaan, kun taas naisten indeksi laski kaksi kymmenystä.
Kyselyyn vastasi huhtikuussa Suomesta noin 3 000 aikuista ja muista mukana olleista Pohjoismaista noin tuhat aikuista kustakin.