Pihi mies sai Tinder-deitiltään täydellisen vastauksen tökeröön viestiinsä.
Treffailu voi olla ajoittain pelottavaa ja kiusallista. Tämän tietää ainakin lontoolainen, deittielämästään bloggaava Lauren Crouch.
Crouch perusti No Bad Dates, Just Good Stories -bloginsa dokumentoidakseen Lontoon deittailumaailmaa parisuhteensa päätyttyä. Viimeisin treffikumppani saattoi kuitenkin osoittautua oudoimmaksi tähän mennessä.
– Ensimmäinen yritykseni takaisin treffailuun, ja se kesti tasan 32 minuuttia ja päättyi hälyttävimpään tekstiviestiin, jota olen koskaan saanut, Crouch kirjoitti blogiinsa.
Painajaisten treffit
Kaikki alkoi siitä, kun Crouch tapasi deittinsa metroasemalla Lontoossa. Nainen ehdotti miehelle hyvää lähikahvilaa, mutta treffikumppani tyrmäsi idean ja johdatti Crouchin toiseen kahvilaan, jonne mentäessä ei tarvinnut ylittää risteystä.
Siitä lähtien kaikki meni Crouchin mukaan vain huonommin ja huonommin. Nopean kahvittelun jälkeen mies kysyi Crouchilta, saisiko tehdä tälle ruokaa kotonaan. Mies kertoi, että odotti kala- ja vihanneslähetystä Ocado-palvelusta. Kun mies ymmärsi, ettei Crouchia kiinnostanut, häipyi hän itse vastaanottamaan lähetystä.
Outoa käytöstä lukuunottamatta mies vaikutti Crouchin mielestä kypsältä ja älykkäältä – ensi alkuun.
– Hän oli kolmekymppinen ja vaikutti tietävän, mitä elämältä haluaa. Minusta oli omituista, että hän kutsui minut päivälliselle vain yhden kahvin jälkeen, ja lähti sitten heti, koska hänen piti vastaanottaa Ocado-lähetyksensä, Crouch pohtii Mashable-sivuston haastattelussa.
Vielä samana iltana mies lähetti kuitenkin viestin Crouchille. Keskustelu eteni odottamattomalla tavalla. Nainen twiittaili epäuskoisesti keskustelun edetessä julkaisten kuvakaappaukset viesteistä.
Näin keskusteli eteni:
Mies: Hei, oli kiva nähdä sinut tänään. Haluaisitko tavata uudelleen?
Crouch: Anteeksi viivästynyt vastaus. Oli ihanaa nähdä, mutta en ole varma, oliko meillä kuitenkaan kemiaa. Toivottavasti sinulla on kiva ilta. Pidä huolta.
Jos Crouch kuvitteli pääsevänsä noin vähällä, niin hän oli väärässä.
Mies: Entäpä jos laittaisin sinulle päivällistä huomenna ja katsoisimme, mitä tapahtuu? Jos meillä ei klikkaa, voimme jättää sen siihen. Kommunikoidaan luonnollisesti. Se on hyvä alku. Annetaan meille mahdollisuus.
Crouch: Olen pahoillani, mutta en menisi kenenkään kotiin, jos hädin tuskin tunnen häntä. Valitettavasti olen yliromanttinen ja uskon vahvasti, että jo aikaisessa vaiheessa tuntuu jonkinlainen kipinä. Toivotan sinulle kuitenkin kaikkea hyvää.
Mies: Ok, selvä homma. Voitko maksaa minulle sen kahvin takaisin? En halua tuhlata rahaa. Käytän sen mieluummin treffeillä jonkun toisen kanssa.
Crouch: On sääli, että pidät treffejämme tuhlauksena, kun se ei loppunut sinun ehdoillasi. Mitäpä jos lahjoittaisin sen 3,5 puntaa valitsemallesi hyväntekeväsyysjärjestölle antaakseni sinulle mahdollisuuden voimistaa hyvää käytöstäsi? Voin nostaa summan viiteen puntaan kattaakseni bussimatkasikin, jos haluat? Uskaltaisinko ehdottaa Royal British Legion -järjestöä, sillä eilen oli maailmansodan päättymisen muistopäivä?
Mies: Haluaisin itse päättää, mitä teen rahoillani. Ole hyvä ja maksa pankkitililleni.
Mukaan mies laittoi vielä pankkitietonsa.
"Onneksi en suostunut hänen päivällistarjoukseensa..."
– Kyllä, päätät itse, mitä teet rahoillasi, ja eilisiltana päätit tuhlata sen kahviin, nainen kirjoitti blogiinsa.
Crouch kertoi Mashable-sivustolle, ettei loukkaantunut, vaan piti koko tilannetta hupaisna. Hän kertoo tarjoutuneensa maksamaan oman kahvinsa, mutta deittikumppani oli välttämättä halunnut maksaa.
– Maksan aina oman osuuteni treffeillä. Onneksi en suostunut hänen päivällistarjoukseensä, sillä muuten hän olisi olettanut minun maksavan ruokaostoksensa. Tai puolet sähkölaskusta siltä ajalta, kun olisin ollut hänen kotonaan, nainen nauraa.
Crouch ei enää vastannut deittinsä viimeisimpään viestiin, eikä mieskään ole jatkanut tekstailua.
– Se olisikin vaikeaa, sillä blokkasin hänen numeronsa ja poistin hänet Tinder-matcheistani.
Katso twiitit alta:
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
***
Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.
Lähteet: Mashable, No Bad Dates, Just Good Stories