Kirjailija tunnettu Max Seeck ryhtyy kauhuelokuvan ohjaajaksi.
Kansainvälisesti menestynyt dekkarikirjoittaja Max Seeck ohjaa Koputus-nimisen kauhuelokuvan yhdessä lapsuudenystävänsä, viestintäyrittäjä Joonas Pajusen kanssa. Parivaljakko on myös käsikirjoittanut elokuvan.
Idea elokuvasta tuli koronapandemian aikana.
– Elokuva on koronan lapsi, sillä samalla, kun Joonaksen kalenteri tyhjeni ja Maxin kirjailija- ja messuvierailut peruuntuivat, meille tuli mahdollisuus suunnitella ja käsikirjoittaa elokuva yhdessä. Toiste tällaista yhteistä aikaa ei todennäköisesti enää tule, tiedotteessa kerrotaan.
Lue myös: MasterChef VIP -kisaaja kotimatkalle – näin reagoi pudotukseen
Elokuvaan on haettu inspiraatiota kansainvälisistä kauhuelokuvista.
Elokuvan päärooleissa nähdään Pekka Strang, Inka Kallén ja Saana Koivisto. Elokuvan kuvaukset alkavat lokakuussa 2021 ja teatteriensi-iltaan se tulee vuonna 2022. Elokuvan tuottaa Solar Films.