Del Potro puolikkaalla työpäivällä jatkoon US Openissa

GettyImages-599514058
Juan Martin del Potro lohdutti Dominic Thiemiä, joka joutui luovuttamaan. 2016 Getty Images
Julkaistu 05.09.2016 22:38

MTV SPORT - STT - AFP

Argentiinan Juan Martin del Potro jatkaa miesten kaksinpelin puolivälieriin tenniksen Yhdysvaltain avoimissa.

Vuonna 2009 turnauksen voittanut Del Potro löi kahdeksanneksi sijoitetun Dominic Thiemin, kun itävaltalainen joutui luovuttamaan toisessa erässä polvivamman takia. Del Potro oli voittanut avauserän 6-3 ja johti toista 3-2.

Maailmanlistalla sijalla 142 oleva Del Potro on alhaisimmaksi rankattu pelaaja US Openin puolivälierissä 25 vuoteen. Jimmy Connors eteni välieriin vuonna 1991 ollessaan maailmanlistalla vasta 174:ntenä.

Del Potro on kärsinyt viime vuosina useista rannevammoista, jotka olivat vähällä päättää hänen uransa. Argentiinalainen on kuitenkin tekemässä paluuta maailman huipulle, ja viime kuussa hän saavutti Rion olympialaisissa hopeaa.

- New Yorkissa on mieletöntä pelata. Amerikkalaisfaneilla ja argentiinalaisfaneilla synkkaa hyvin. En tiedä pelaanko paremmin kuin 2009, mutta yritän jatkaa voittamista, Del Potro sanoi.

Naisissa viidenneksi sijoitettu Romanian Simona Halep nappasi maanantaina puolivälieräpaikan. Halep löi neljännen kierroksen ottelussaan yhdenneksitoista sijoitetun Espanjan Carla Suarez Navarron 6-2, 7-5.

Puolivälierissä Halep saattaa saada vastaansa turnauksen suursuosikin Serena Williamsin. Amerikkalaistähti kohtaa neljännellä kierroksella ensi yönä Kazakstanin Jaroslava Shvedovan.

- Olen todella iloinen, että pystyin voittamaan tämän ottelun. Seuraavasta kierroksesta tulee erittäin vaikea, joten haluan nauttia tästä voitosta, Halep sanoi.

Tenniksen tulospalvelu

Tuoreimmat aiheesta

Tennis