Denver laittoi koulut kiinni Columbinen ampujien fanin vuoksi –  etsitty nainen löytyi kuolleena

0:48img
Etsitty nainen on löytynyt kuolleena.
Julkaistu 17.04.2019 21:05

MTV UUTISET – STT

Yhdysvalloissa Coloradossa Denverin kaupungissa etsittiin keskiviikkona 18-vuotiasta naista, jonka pelättiin olevan vaaraksi alueen kouluille. Kouluja suljettiin uhan vuoksi, ja turvallisuusviranomaiset aloittivat etsintäoperaation naisen löytämiseksi.

Mediatietojen mukaan nainen löytyi kuolleena Mount Evans -vuorelta.

Viranomaisten mukaan Columbinen kouluampujia ihannoinut 18-vuotias nainen oli matkustanut Floridasta Coloradoon, jossa hän tiettävästi osti pumppuhaulikon ja ammuksia.

Huoli turvallisuudesta Denverin seuduilla on kasvanut, sillä lauantaina tulee kuluneeksi 20 vuotta Columbinen ampumisesta.

Vuonna 1999 tapahtunut kouluampuminen oli tuolloin Yhdysvaltain historian verisin: kaksi ampujaa tappoi 12 opiskelijaa ja yhden opettajan sekä haavoitti yli 20:ta muuta ennen kuin tappoivat itsensä. Sittemmin vastaavia joukkoampumisia on ollut useita.

Lue myös: Äärimmäisen vaaralliseksi kuvailtua 18-vuotiasta naista jahdataan Yhdysvalloissa – hullaantunut Columbinen verilöylystä ja uhannut kouluja nyt, kun vuosipäivä lähestyy

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvallat